Kuohuja Nurmijärven Myllykoskella

Kevään retkihetket ovat täällä ja varustuksessakin on varaa keventää! Nurmijärven Myllykoski on paitsi kalastajien suosiossa, hieno retkikohde koko perheelle. Kosken lisäksi alueelta löytyy lapsille suunnattu luontopolku ja pitkospuisia patikointireittejä. Tulenteko onnistuu useammassa paikassa ja julkinen liikenne tuo 200 metrin päähän. Noin 30 kilometrin pituinen Seitsemän veljeksen vaellusreitti kulkee Myllykosken ohi, joten taivalta voi jatkaa pidemmäksikin reissuksi. Me ulkoilimme kosken alueella tällä kertaa perheen aikuisten kesken - mutta maisemat ovat tuttuja koko porukalle. Päiväretkellä pienten kanssa voi vaikka kävellä hyväkuntoisia pitkospuita Myllykoskelta Pikkukoskelle, josta löytyy laavu tulentekopaikkoineen. 

Me livistimme Myllykoskelle ex-tempore villin mummokortin avulla. Keväällä koski on komeimmillaan, mutta toimii retkihetkillä vuoden ympäri. Koska sen tarkempaa suunnitelmaa ei ollut, haahuilimme ensin kohti luontopolkua, mutta pian löysimme itsemme kuljeskelemasta koskenrannan kallioilla. 

Siitepölykauden aikaan

Käenkaali luontopolulla kuvattuna

Joenvartta seuraten suuntasimme kohti Pikkukoskea, jonne matkaa Myllykoskelta tulee noin 1.5 kilometriä. Pikkukosken taukopaikka laavuineen ja tulisijoineen näytti ihan kelvolta pysäkiltä lapsiperheelle. Kuva pysähdyspaikasta jäi ottamatta, koska en halunnut häiritä laavulla eväshetkeä viettänyttä lapsiperhettä. Pikkukoskelle tähyily kannatti, sillä kivien lomassa puikkelehti touhukas koskikara. Ei ihme että alueen luontopolku on nimetty linnun mukaan.

Pikkukosken maisemia

Pikkukoskelta palasimme samaa reittiä takaisin ja tutkimaan varsinaista Myllykosken aluetta. Keväinen koski oli varsin vaikuttava kokemus virtoineen ja siltoineen. Kosken rannassa seisoskeli kalamiehiä ja retkeili jokunen perhe sunnuntailounaineen. Pitkospuilla puuston varjossa takista ei ollut haittaa, vaikka kevätaurinko ihanasti retkihetkiä lämmittikin. Myllykoski on hieno retkipaikka. Koskikuvat, vaikkakin kännykällä napatut, puhukoot puolestaan! 

Oletko jo käynyt Myllykoskella tai haluatko suositella muita Nurmijärven retkipaikkoja?

RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Vantaanjoen Myllykoski puolen tunnin matkan päässä Helsingistä, myös julkinen liikenne

Reitin pituus: esim. Koskikaran luontopolku 1.5 km, pitkospuureitti Pikkukoskelle 1.5 km

Retken kesto: valinnan mukaan

Vessa: (Myllykukko -huoltoasemalla muutaman minuutin ajomatkan päässä)

Taukopaikka: Myllykoskella useita, Pikkukoskella laavu

Lastenvaunukelpoinen: luontopolku ei, Myllykosken varrelle pääsee rattailla

Eläinhavaintoja: koskikara

Lähiluonto: Ötökkäsafari

Marjaluteen nymfi, luultavasti

Myös hetket hyönteisten parissa voivat olla koko perheen laatuaikaa. Meillä asuu varsinainen ötökkäfani, joka satukirjassa pussaa ennemmin koppakuoriaisen kuvaa kuin silittää prinsessaa! Näistä lähtökohdista syntyi Luontohetkiblogin ötökkäsafari. Me hyönteisbongailimme mummolan pihapiirissä ja sieltähän löytyi vaikka mitä! Ötökkäsafari on hauskaa yhdessä tekemistä lapsen kanssa. Riippuen löydöksistä tunnistusvaihe voi tarjota aikuisille kinkkisiäkin pähkinöitä, kuten kuvateksteistä näkyy.

Nokkosviittaludeko tässä? Tunnistusavuksi kannattaa ottaa riittävän tarkat kuvat.

Mittariperhosen toukka

Luontohetkiblogin ötökkäsafari -tunnistuslomakkeen ja ohjeen pääset lataamaan sekä tulostamaan täältä! 

Tulostettava safaripaperi syntyi vasta tätä blogitekstiä kirjoittaessa. Meillä oli käytössä piirustuspaperille hutkittu lomake, joka ennen taltioimistaan katosi omille teilleen. Tytön piirtämät hyönteiskuvat olisi pitänyt saada seinälle, niin liikuttavia olivat. Mikäli käytettävissä ei ole tulostinta (kirjastot tarjoavat usein muutamia ilmaisia tulosteita kuukaudessa) tai haluaa lomakkeelle persoonallisempaa ilmettä, voi tunnistuspaperin askarrella etukäteen lapsen kanssa. Tyyli on vapaa!

Ruususahiaisen toukka, otaksun

Iloisia safarihetkiä!

Askolan hiidenkirnut lähettävät terveisiä jääkaudelta

Tämä käpyjä ahmiva hiidenkivi kutsuu Riisipadan, Kukkaron ja Jättiläisen kuhnepytyn äärelle. Että minne? Kyseessä on retkikohde joka on jäänyt erityisesti mieleen. Tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, Askolan kunnassa, sijaitsee Suomen laajin tunnettu hiidenkirnuesiintymä ja sen 20 hauskasti nimettyä hiidenkirnua. Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden jäätiköiden sulamisvesien pyörittäessä isoja jauhinkiviä paikoillaan kallioon kuoppia muovaten. Osa jauhinkivistä on vielä tallella ja niitä katsoessa tuntuu kuin vilkaisisi kauas menneisyyteen.

Siellä se on - jauhinkivi

Mylly, Kattila ja Kuppi 

Askolan hiidenkirnut olivat meillä pitkään to do –listalla ja kun paikalle viimein päästiin, odotukset ylittyivät. Jo vuonna 1965 avattu kohde tarjosi paljon enemmän kuin "kuoppia rinteessä" ja kirnualue onkin varmasti kiinnostava kaikenikäisille. Tapasimme paikalla niin ulkomaisia turisteja kuin motoristejakin. Varsinaisesta ruuhkasta ei silti voi puhua. Alue ei sovellu huonojalkaisille eikä sinne pääse lastenrattailla. Parkkipaikalta (Hiidenkirnujentie 720) hiidenkirnuille kulkee noin 500 metriä pitkä metsäpolku. Paikalle pääsee myös vesitse Porvoonjokea pitkin. Komean hiidenkirnuesiintymän ympärille on rakennettu puiset portaat, joilta kirnuja pääsee ihastelemaan. Kävimme paikalla aurinkoisella säällä, mutta sateisempana päivänä kannattanee varoa liukastumasta paikoin jyrkilläkin reiteillä. Kirnut täyttyvät helposti vedellä ja ovat jäässä jopa toukokuulle, joten niitä kannattaa käydä tutkimassa nyt syksyllä. Talvikunnossapitoa alueella ei ole. 

Etualalla Riisipata

Riisipadan pohjalta löytyi muurahaisia

Talkoovoimin toteutuvasta kirnualueen ylläpidosta vastaa kotiseutuyhdistys Askola-Seura Ry, joka kerää tarkoitukseen pientä pääsymaksua. Kolikkonsa voi kilauttaa paikalta löytyvään pataan. Pääsymaksut ovat: perhe 4 €, aikuinen 2 €, lapsi 1 € tai ryhmä 10 €. Me emme tienneet maksusta etukäteen, eikä käteistä tietenkään sattunut mukaan, harmitti. Kyselin kirnuista hieman lisää Askola-Seuralta Facebookin kautta. Sain kuulla, että kirnut tyhjennetään vedestä sähköttömästi, putkien avulla lappomenetelmällä  ja vieläpä tietyssä järjestyksessä. Ei kuulosta ihan kevyeltä talkootyöltä! Hiidenkirnualueelta löytyy simppeli kartta kulkureitteineen. Kartan näet myös täältä. Parkkipaikalta käteeni sattui esite, jossa kerrottiin Askolan hiidenkirnuista suurikokoisimman, Jättiläisen kuhnepytyn, syvyydeksi 10 metriä ja leveydeksi 4 metriä. Esitteen vanhassa kuvassa kävijät patsastelevat kirnun sisällä. Kirnun tikkaat ovat vieläkin paikoillaan, mutta pohjalta löytyy vettä ja kaiteet reunustavat kuoppaa. Askolan hiidenkirnuista löytyy lisätietoja nettisivuilta ja Facebookista, jonne päivittyy myös tietoja alueen tapahtumista.

Jättiläisen kuhnepytty. Taustalla penkki eväiden syöntiin.

Kuopuksemme keikkui retken jälleen kantorinkassa ja esikoinen tutustui alueeseen sujuvasti omin jaloin seikkaillen. Hiidenkirnuissa ja luonnossa riitti katseltavaa, joten paikalle kannattaa saapua vähän kauempaakin. Osa retkeilijöistä saattaa pitää hiidenkirnualuetta jo liiankin rakennettuna, mutta lapsiperhe kiittelee hyväkuntoisia portaita ja kaiteita. Takaisin parkkipaikalle suuntasimme kauniin kallioisen ja merkityn Maisemapolun kautta - kannattaa käydä kurkkaamassa. Polulta poiketessamme löysimme asukkaidensa jo hylkäämän linnunpesän. Tietävämmät arvelivat pesän kuuluneen pyylle. 

Hiidenkirnujen alueelta löytyy myös nuotiopaikka, jonne Askola-Seura pyrkii toimittamaan puita. Omat sytytysmateriaalit mukaan! Me emme retkellämme poikenneet kirnujen alapuolella sijaitsevalle nuotiopaikalle, mutta saamani kuvauksen mukaan se on oiva pysäkki myös lapsiperheen eväshetkeen. Alue on tasaisessa maastossa, joen maisemissa. Nuotiopaikan luona voi käydä katsomassa myös lähdettä ja alueelta voi kulkea nimettyä Metsäpolkua pitkin takaisin parkkipaikalle. 

Toinen, tosin logistisesti työläämpi vaihtoehto, on hurauttaa syömään eväitä 7,5 kilometrin päähän Naarkosken varrelle Pukkilan kylään. Ruokailu sujuu kosken kuohujen äärellä, mutta ilman tulentekomahdollisuutta. Kuten kasvillisuus jo paljastaa, tämä postaus on yksi niistä pöytälaatikossa odotelleista retkivinkeistä. Kävimme Askolan hiidenkirnuilla jo pari kuukautta sitten kesäkuussa. Tämä retkipaikka on kuitenkin ajankohtainen juuri nyt!

Naarkosken maisemia

RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Suomen laajin hiidenkirnuesiintymä tunnin ajomatkan päässä Helsingistä

Reitin pituus: parkkipaikalta hiidenkirnualueelle noin 500 metriä

Retken kesto: alle 3 h

Vessa: 

Taukopaikka: nuotiopaikka hiidenkirnualueen alaosassa

Lastenvaunukelpoinen: ei

Eläinhavaintoja: muurahaiset eivät koskaan petä, lintuja ja linnunmunia

Lähiluonto voi yllättää, kun malttaa pysähtyä

Voihan kesäreissut! Blogin päivittämisessä on ollut viivettä, vaikka monen monta hienoa retkikohdetta on tekstin kirjoitusvaiheessa. Tämä postaus ei kuitenkaan kuvaa yhtä ja tiettyä retkipaikkaa, vaan muistuttaa siitä, että aina ei tarvitse lähteä kauas. Pienimmille tärkeintä on pysähtyminen luonnon ihmeiden ääreen, oli se sitten luontopolulla, mummolassa tai vaikka omalla takapihalla! Luontohetki - hetkiä luonnossa, lyhyempiä tai pidempiä, mutta niitä arvokkaita tutkimusmatkoja joissa rakkaus luontoon syntyy, niissä on tämän blogin sydän! 

Tämän postauksen kuvat olen ottanut heinäkuun loppupuolella. Lähdin lasten kanssa kävelylle, nukuttamaan kuopusta rattaisiin ja tutkailemaan esikoisen kanssa lähiympäristöä. Ja voi, miten onnekkaita olimmekaan! En ollut tullut ajatelleeksi mitä mahdollisuuksia ihan kotikulmillakin piilee. Nyt etenimme hissukseen ympärillemme katsellen ja se palkittiin. Aluksi huomiomme kiinnitti läheisen lammen vilkasliikkeinen ja hyvin touhukas kaveri, liejukanan poikanen. Poikanen erottui selvästi lammen sorsista ripeiden liikkeidensä ja sirkuttavan ääntelynsä ansiosta. Instagramista (Luontohetkiblogi) löytyy puhelimella kuvattu lyhyt videon pätkä, jossa äänessä ovat niin liejukana kuin tyttärenikin. Liejukanan parkkeeratessa kuivempaan kohtaan esiin tulivat sen mahtavat vahvat jalat. Ja kuin muistutuksena roskaamisen törkeydestä, lintu asettui paheksuvan näköisenä penkalla lojuvan käärepaperin viereen! 

Liejukanaa kuvatessa paikalle ui vesimyyrä! Mikä tuuri! Ja kyllä, sain nämä kaksi myös samaan kuvaan, mutta tulos ei ollut kovin kummoinen. Vesimyyrä kiipesi hetkeksi oksistoon ihailtavaksi, mutta ui sitten piiloon katseilta. Pieni lähilampi saattaa yllättää!

Lähiluonnon tarkkailumme jatkui ihmettelemällä kotiloiden tekemää tuhoa kävelytien varren kasvistoon. Toki pieni hyönteistieteilijä löysi kiinnostavia kohteita, kuten härkäluteen ja alempana kuvassa näkyvän, vielä määrittämättömän, väripilkun. Komeana ojanpientareella kukki keltainen ranta-alpi. Maitohorsma taas osoittautui lähemmällä tarkastelulla monen hyönteisen taukopaikaksi.

Tämä pieni kävely, hidastelu ja ihastelu, muistutti itseänikin siitä että kauas ei tarvitse aina lähteä! Kummallisesti sitä auringon pilkahdellessa puiden lomasta, ne tavallisemmatkin ja jo komeimman kukintansa ohittaneet kasvit näyttäytyivät eri valossa. Kun kierroksemme läheni loppuaan, näimme vielä nuoren käpytikan ruuanhakureissulla! Kävelyn jälkeen kiittelin mielessäni melko rauhallista asuinaluettamme sekä hyvää tuuriamme, mutta erityisesti sitä että osasimme pysähtyä - siitä oli nämä tunnelmat ja luontohetket tehty. 

Auringonpilkahduksia ja antoisia luontohetkiä elokuuhun blogin lukijoille!