lauantai 16. kesäkuuta 2018

Luontoseikkailijan puuhamaa Helsingissä - 15 syytä retkeillä Harakan saarelle



Harakan saari luontokeskuksineen kuuluu ehdottomasti Helsingin retkihelmiin! Harakka sijaitsee vain kahden minuutin lauttamatkan päässä Kaivopuistosta ja peittoaa kesän maksulliset huvitukset mennen tullen. Saaristoluontoa, lintujen elämää, upeita maisemia, historiaa, taidetta, luontopuuhaa ja leikkiä - tällä saarella viihtyy koko perhe. Tämä retkijuttu listaa 15 erinomaista syytä sukeltaa Harakan saaren luontoelämyksiin. 


1. Harakan saari on kompakti ja monimuotoinen luontokeidas

Harakan saaren luonto on pinta-alaansa suhteutettuna Helsingin saarista monimuotoisin. Tällä saariretkellä hengitetään luontoelämyksiä. Kesäkaudella auki oleva Harakka on koti monimuotoiselle kasvilajistolle ja perhoslajejakin on tavattu yli 400. Saarivierailulla on helppo tutustua lintujen elämään, pesintään ja poikasiin. Tämä retki kiinnostaa myös nuorta kiviharrastajaa, sillä saarella voi tutkailla vulkaanista alkuperää olevaa tyynylaavamuodostelmaa, etsiä silokallioilta ruusukvartsisuonta ja kulkea geologia-aiheista mobiililuontopolkua. Saariretkeily Harakassa tapahtuu luonnon ehdoilla. Noin puolet saaresta on luonnonsuojelualuetta ja pääsyä saaren eri kolkkiin rajoitetaan lintujen pesinnän mukaan. Tutustu Harakkaan myös citynature .eu -sivulla.




2. Lautta kuljettaa 2 minuutissa saaristotunnelmiin


Lautta Harakan saarelle lähtee Kaivopuiston rannasta Ullanlinnan laiturista, läheltä Cafe Ursulaa. Lautan aikataulut ja hinnat löytyvät Merenkävijöiden sivuilta. Kulku lautalle ei ole esteetön, mutta kuljettaja auttaa rattaiden nostamisessa. Rattaiden kanssa voi liikkua monien nähtävyyksien tuntumaan. Halutessasi lautan kyytiin, nosta laiturin valkoinen viitta pystyyn. Matka saarelle kestää vain muutaman minuutin mutta upeilta silokallioilta merelle tähyillessä mieli kuljettaa kauemmas ulkosaaristoon.




3. Harakan luontokeskus on aarreaitta
Astellessamme luontokeskuksen ovesta sisään silmiimme osuu koko joukko kiikareita, luuppeja, perhoshaaveja ja eläinten sekä kasvien tunnistukseen sopivia apumateriaaleja - ilmaiseksi lainattavissa retkihetkiin. Sovittelijoita odottavat myös useammat puiset siivet. Huvista on vaikea kieltäytyä. Luontokeskuksella on myös mikroskooppeja, joilla voi tutkia valmiiksi koottuja näytteitä kuten eläin- ja kasviplanktonia, hyönteisiä sekä luonnonmateriaaleja. Tutkittavaksi voi tuoda myös omia aarteita. Luontotalon henkilökunta opastaa tutkimuksissa. Saaressa ei ole kahvilaa, mutta luontotalon itsepalvelupisteestä saa kesällä kahvia ja teetä vapaaehtoista maksua vastaan. Eväiden lämmitystä varten on mikro. Luontotalo on avoinna päivittäin klo 10 -17. 



4. Murtovesiakvaarioissa tapahtuu

Akvaariotalossa voi tutkailla mielenkiintoista Itämeren lajistoa. Tutumpien ahventen ja särkikalojen lisäksi huomiota herättävät siloneulat, kolmipiikit, kivennuoliaiset, läpikuultavat sirokatkaravut sekä puuhakkaat pikkupanssarivaunut, kilkit. Akvaariotalosta löytyy paljon nähtävää sekä tietoa Itämerestä. Retkemme seikkailijatytöt innostuivat myös puisesta kalastuspelistä. Pienemmätkin vieraat viihtyvät akvaarioiden äärellä pitkään.



5. Merenalainen satumaailma Vellamo kutsuu leikkiin

Satutalo Vellamossa voi kömpiä hietatokon pesään, köllötellä kilkin tai kampelan päällä ja pukeutua merenotukseksi, kuten leväsiiraksi, merirokoksi tai vesiskorpioniksi. Vellamo on mukava paikka nuorimpien vieraiden leikki- ja lukuhetkiin. Värityskuvat viihdyttävät vanhempia lapsia. Vellamon houkuttavat pukuleikit rohkaisevat kertomaan tarinan - vedenalainen satuseikkailu odottaa. PS. Ainakin vesiskorpioniasu sopii myös aikuisille!




6. Elämykselliset mobiililuontopolut kuljetaan lintujen ehdoilla

Harakassa kulkee kaksi noin kilometrinpituista luontopolkua. Luontopolkujen reitit on merkitty mobiilisti toimivalle kartalle, jota voi käyttää citynature.eu -sivulla. Vierailullamme saimme hienoja maistiaisia pitkospuilta ja silokallioilta. Toinen mobiililuontopoluista on aina kuljettavissa, mutta lintutilanne voi olla haastava touko-kesäkuussa. Geologinen polku aukeaa kokonaisuudessaan 15.8. jolloin myös luonnonsuojelualueella voi kulkea. 




7. Komeat näköalapaikat yllättävät

Saaren komeat maisemat ansaitsevat erillisen maininnan. Luontotalolta löytyvän eväspaikan lisäksi taukoa voi kavuta viettämään taitelijatalon vieressä kohoavalle näköalapaikalle. Mäeltä löytyy penkkejä ja taiteilijatalon ikkunasta voit bongata itse mestarin hakemassa inspiraatiota. Näköalapaikalle voit sukeltaa "salaista reittiä" luontotalon kulmalta. Saarta kiertämällä löydät upeita ja rauhallisia kallioita, joilta avautuvat merimaisemat saavat ajan pysähtymään.



8. Entisissä ammusvarastoissa järjestetään näyttelyitä 

Harakan saarella ovat viipyneet niin kalastajat, sotilaat kuin kemistitkin. Värikkäästä historiasta voit lukea lyhyesti Harakan sivuilta. Kasematit ovat toimineet ammusvarastoina, mutta palvelevat nykyään näyttelytiloina. Lennätin rakennuksessa sekä kasematti IV:ssa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Kasematti III on läpikuljettava tunneli, jossa voit tarkkailla merenotuksia lähietäisyydeltä Visa Hietalahden Meren sisäiset maisemat –valokuvanäyttelyssä.





9. Luontoseikkailijan salaiset käytävät lumoavat

Harakan saarella kulkiessaan näkee polkuja, jotka ovat kuin suoraan satukirjasta. Jos kaarrat luontotalon takaa näköalapaikalle, voit kulkea puiden kätköissä upeaa lehvästön vuoraamaa tunnelia. Myös pitkospuut satutalo Vellamolta luontotalolle ihastuttavat.


10. Pitkospuut ovat seikkailu

Pitkospuut ja -polut ovat aina seikkailu. Harakan saarella risteilee useita lyhyitä pitkospuisiakin reittejä. Rehevän sammakkolammen ylittävä polku komeili jopa vuoden 2018 Luontoretkikalenterin kannessa. Pitkospuilla kävely kehittää tasapainoa sekä koordinaatiota ja on tietysti hauskaa! Monetko pitkospuut löydät retkelläsi?


11. Lintupiilo ja luonnonsuojelualue tuovat luontoelämykset lähelle
Lintupiilo on lintujen tarkkailuun rakennettu piilopaikka, jossa voi bongailun lomassa haukata palan eväsleipää. Kallioilla pesii harvinainen selkälokki ja tarkkasilmäinen saattaa löytää kauempaa luodolta joutsenen pesän tai siipiään levittävän merimetson. Rakennuksen edustalta löytyy myös pieni hiidenkirnu, johon voi tutustua elokuun puolivälin jälkeen, kun luonnonsuojelualueella saa kulkea. Alueelta on hienot näkymät merelle ja maasta löytyy upeita jäkäläkasvustoja. Harakan ympäristökasvattaja Marianne Saviaho kehottaa liikkumaan alueella varoen ja jäkäliä tallomatta.


12. Bunkkeri ja taiteilijatalo tarjoavat taidetta ja maisemia

Saaren eteläkärjessä sijaitsee vanha bunkkerirakennus, johon on vuonna 2018 avattu valokuvanäyttely "Harakka - Onnellisten saari". Näyttely kertoo puolustusvoimien kemian laboratorion, nykyisen taiteilijatalon, historiasta. Vuoden 2019 aikana bunkkerin päälle rakentuu uusi maisema- ja lintulava. Keltaisena komeileva saaren maamerkki, taiteilijatalo, tarjoaa työskentelytiloja jopa 30 taiteilijalle. Taiteilijatalosta on mahdollista vuokrata tiloja ja saunaa myös yksityistilaisuuksiin.


13. Opastetulle retkelle voi osallistua maksutta

Harakan saarella järjestetään paljon ilmaisia opastettuja retkiä. Tarjontaan kuuluvat erilaiset teemalliset yleisökierrokset ja lasten saariseikkailuretket. Teemaretket kootaan jokavuotiseen Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteriin. Lauantaisin luontotalolla järjestetään koko perheen ohjattu tutkimustuokio klo 12 - 14. Sunnuntain ilmainen saarikierros, klo 14-15, alkaa luontotalolta.

Me osallistuimme tarinalliselle saariseikkailuretkelle, joka aurinkoisena päivänä oli hyvin suosittu. Kannattaa retkeillä rohkeasti pilvisemmälläkin säällä, sillä silloin ryhmäkoko voi olla pienempi ja odottelua vähemmän. Oppaamme oli todella mukava ja huomioi hyvin koko porukan. Seikkailuretkellä ehdittiin saada komeat kasvomaalaukset, tunnistaa järvi-, murto-, ja valtameren vesinäytteet suolapitoisuuden mukaan, leikkiä, kulkea pitkospuilla ja maalata siveltimin viestejä kallioon. Jälkimmäisen aktiviteetin omin välittömästi retkipuuhaksi omillekin retkille!




14. Harakan retkestä on moneksi, vietä vaikka syntymäpäivät


Luontokeskuksen henkilökunta ja miellyttävät oppaat tekivät retkipäivästä todella mukavan. Opastettujen ilmaisretkien lisäksi ryhmille on mahdollista tilata etukäteen lounas, varata maksullisia opaspalveluita ja vuokrata tiloja. Harakassa voi järjestää myös tapahtumia, vaikkapa lasten syntymäpäiviä, vink vink. Palveluista lisää Harakan saaren sivuilla.


15. Vinkkikimara onnistuneeseen retkipäivään 

💚 Kantoreppu on kätevä lisä nuorimpien kanssa retkeilyyn  
💚 Saarella ei ole kahvilaa joten varustaudu runsain eväin - seikkaillessa tulee nälkä! 
💚 Aurinkogrillissä lämpiävät omatkin ruuat - kysy vinkkejä ja välineitä luontotalon henkilökunnalta
💚 Vettä saa luontotalon seinässä olevasta hanasta sekä sisältä pienestä keittiönurkkauksesta. Luontotalolla on myös mikro.
💚 Lauttarannasta löytyy WC. Luontotalon pihalla on huussit.
💚 Rauhallisimmat vierailuajat ovat yleensä arkisin aamupäivällä. Heinäkuu on erityisen rauhallinen.
💚 Huomioi lintujen pesintä etenkin touko-kesäkuussa ja kysy ajankohtainen lintutilanne luontotalon henkilökunnalta. Henkilökunta opastaa sopivimmat reitit ja neuvoo saarella retkeilyssä pesintäaikaan. 
💚 Liiku saarella rauhallisesti niin linnutkin pysyvät rauhallisina. Hanhet yleensä väistävät poikasineen hissukseen liikkuvaa. Kiukkuisen kalalokin pesän ohituksessa kannattaa heilutella käsiä ilmassa ja edetä rivakasti.
💚 Saaren ympärikuljettava reitti on helposti saavutettavissa heinäkuussa, kun vilkkain pesimäaika on ohitettu.




Riemukkaita retkihetkiä! Erityiskiitos Harakan luontokeskuksen Marianne Saviaholle vinkeistä lintujen saarella retkeilyyn.


Mira / Luontohetkiblogi


RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Helsingin monipuolisin saaristoluonto parin minuutin lauttamatkan päässä
Reitin pituus:  luontopolut 1 km, kohteita eri puolilla pientä saarta
Retken kesto: 3 h - koko päivä
Vessa: Useita siistejä vessoja, rannassa sisävessa
Taukopaikka: Pöytäryhmiä ja penkkejä, komeat kalliot, luontokeskuksen sisätilat
Lastenvaunukelpoinen: Kuljettaja auttaa nostamaan rattaat lautalle. Oviaukko on kapeahko, tuplarattaat eivät mahdu. Saari ei ole esteetön, mutta rattailla pääsee liikkumaan osassa saarta.
Muuta: Eväsretkikohde. Ota mukaan runsaat eväät. Mahdollisuus lämmittää ruokaa aurinkogrillillä. Vettä saatavilla luontotalolta. Retkeily tapahtuu saarella pesivien lintujen ehdoilla.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Pornaistenniemen ja Lammassaaren uudet esteettömät seikkailut kutsuvat retkelle


Pornaistenniemen ja Lammassaaren alue on kehittynyt entistäkin monipuolisemmaksi koko perheen retkikohteeksi. Lammassaaren lintulavan valmistumista juhlittiin retkitunnelmissa toukokuun viimeisenä päivänä. Esteettömästä Lammassaaren pitkospolusta sekä upeasta uudesta lintulavasta on kiittäminen EU-rahoitusta saanutta NATTOURS -hanketta. Hankkeen yhteydessä on kohennettu valikoituja luontokohteita Helsingissä ja Tallinnassa. Hankkeen lähtökohtina ovat olleet niin lähiluonnon virkitysmahdollisuuksien kuin koululaisten luonnossa oppimisen edistäminen. Panostamalla esteettömyyteen luontokokemukset avautuvat myös avustetusti liikkuville. 

Luonnon syli - luontopolun vaikuttavat taulut

Koivukuja Pornaistenniemen lintutornin läheisyydessä


"Oliko se kuitenkin tuo edellinen risteys?" "Kävele nyt vaan."

Lammassaari ympäristöineen on loistava, helppo ja kaikille sopiva retkikohde. Lintulavan avajaisten yhteydessä pääsimme kulkemaan juuri valmistuneen hyvinvointiteemaisen Luonnon syli -luontopolun. Polun luontotaulut puhuttelivat ja olivat virkistävää vaihtelua perinteisille opasteille. Luontopolku on pituudeltaan kilometrin ja sen varrella on mukava picnic-paikka pöytäryhmineen. Esteettömän reitin lisäksi polulta voi poiketa Pornaistenniemen lintutorniin sekä lintujen tarkkailuun tarkoitettuun piilokojuun.  Piilokoju pitkospuineen voi olla pienelle suuri seikkailu. Piilokojusta saatat löytää päivystävän lintubongarin ja saada hyvässä lykyssä pientä opastusta havaintojen oheen. Tälle retkelle kannattaa napata kiikarit matkaan.

Pitkospuut ovat aina seikkailu, nämä vievät piilokojulle
Käy peremmälle, luontoelämyksiä tarjolla


Näin ruskosuohaukan, harmaahaikaran ja nokikanan (ei kuvassa)

Pornaistenniemen lintutornin portaat ovat jyrkät, mutta kapuaminen kannattaa! Lintutorniin on tulossa lisäyksenä peilirakenne, jonka ansiosta tornin näkymät saadaan välitettyä myös maantasalle. Esteettömyys on huomioitu ajatuksella.

Pornaistenniemen lintutorni

Luonnon syli -luontopolulla odotti mainio yllätys, Harakan pesä, paikka jossa pääsi heittäytymään heiniin ja ihailemaan taivasta. Pesä on kuuleman mukaan myös kelpo päiväunipiilo. Alempana kuvissa päiväleponäkymät latvuksiin ja kurkistus picnic-alueeseen, jonka viereisellä niityllä voivat muutkin kuin luontobloggarit ottaa rennosti! En malta olla kysymättä tässä, koska olet viimeksi heittäytynyt luonnon syliin?



Metsäemo ja Endorfiininmetsästäjä
Jatketaan jutussa kohti pitkospolkua ja juhlittavaa lintulavaa. Hei, kuuletko musiikin? Avajaistunnelmissa nautittiin laulusta luonnon helmassa ja miten hyvin se sopikaan uuden luontokemusta korostavan luontopolun tyyliin. Toki asiaan kuuluivat myös juhlallinen avajaisseremonia sekä ympäristöjohtaja Esa Nikusen kansalliskirjailijaammekin siteeraava puhe. 



Ympäristönsuojeluyksikön yksikönpäällikkö Päivi Kippo-Edlund (vas.) ja Helsingin ympäristöpalveluiden tiimipäällikkö Kaisa Pajanen (kesk.) sekä ympäristöjohtaja Esa Nikunen avajaistunnelmissa

Lammassaaren pitkospolku löytyy omallakin retkellä helposti opasteita seuraamalla. Sain kuviini ihanan Metsäemoblogin Nooran, joka on punaisine mekkoineen pitkospolulla kuin Liisa ihmemaassa. Sitä tämä polku pienille onkin, luonnon kokemista ja seikkailua. Muista pakata retkireppuun hyvät eväät, sillä seikkaillessa tulee nälkä.





Pitkospolulla sekä Lammassaaren uudella lintulavalla esteettömyys tarkoittaa myös esteettömiä näkymiä. Uskoisitko että alla olevassa kuvassa kiikaroidaan paksun lasin edustalla? Perheen pienimmätkin pääsevät helposti ja turvallisesti ihailemaan maisemia. Korkealle kohoavalla lintulavalla on sama systeemi näköaloineen. Avajaisretken juhlallisuudet sekä puheet jatkuivat lintulavalla ja yleisö tuntui selvästi nauttivan avajaistunnelmasta - ehkä vähän myös hienosta säästäkin. Tämä retkipaikka tosin on hieno karummallakin kelillä ja vuoden ympäri (jos et usko, kurkista juttu edellisestä retkestä täältä).

Annika Harlio ja Sini Tuoriniemi

NATTOURS -hankkeen Tallinnan tiimi toi Virosta terveisinä Kadriorgin puiston mehiläisten tuottamaa hunajaa! Kadriorgin puisto on yksi Tallinnan NATTOURS -kohteista ja takuuvarma lapsiperheiden vierailupaikka kesäreissulla. Myös muihin Tallinnan NATTOURS -kohteisiin kannattaa tutustua. 



Kadriorgin puiston mehiläisten valmistama tuliainen projektipäällikkö Triin Sakermaan hyppysissä sekä taustalla talouspäällikkö Lea Vedder
Metsäemo -blogin Noora ja Endorfiininmetsästäjä Terhi ennättivät myös Lammassaaren lintutorniin

Avajaisjuhlallisuuksien jälkeen on helppo hymyillä. Sain napattua paluumatkalla yhteiskuvaan ympäristöjohtaja Esa Nikusen sekä NATTOURS -hankkeen projektikoordinaattori Annika Harlion. Annika Harlion haastattelun ja lisää NATTOURS -hankkeesta pääsette lukemaan tästä.




Uskon että tämä panostus Pornaistenniemen ja Lammassaaren alueen lähiluontoon ja retkeilyyn nostaa hymyn sinunkin huulillesi. Retkioppaan ja mobiilikartan kohteeseen löydät osoitteesta www.citynature.eu !

Iloisia retkihetkiä!


-Mira / Luontohetkiblogi




RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Pitkospolku Lammassaaren lintulavalle sekä Luonnon syli -luontopolku 
Reitin pituus:  Esteettömiä reittejä yhteensä 3,5 km
Retken kesto: 3 h
Vessa: Alueella bajamaja (koirapuiston luona, rannan lähellä), sekä ravintola ja museo 
Taukopaikka: Lintulava, lintutornit sekä luontopolun picnic-alue 
Lastenvaunukelpoinen: kyllä (luontopolku, pitkospolku ja lintulava esteettömiä)