keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Päiväkävelyllä Vuosaaren Uutelassa

Ei hullumpi päiväunipaikka
Vuosaaressa sijaitseva Uutela saattaa olla tuttu talvella järjestettävästä Joulupolku -tapahtumasta. Vaikka hämärtyvässä talvi-illassa lyhdyin koristeltu metsä on tunnelmallinen, on Uutela ehdottomasti parhaimmillaan kesällä. Uutela on vaunuystävällisiä metsäpolkuja, upeita kalliorantoja, grillikatoksia, monipuolista luontoa ja mansikkapaikkoja meren äärellä. Olen ollut Uutelassa monesti ja kaavoihin kangistuneena kävellyt useimmiten samaa reittiä, ihaillut samat maisemat ja istunut samoilla kivillä. Nyt ulkoilin alueella kuopuksen päiväuniaikaan. Koska uni meri-ilmastossa maistui hyvin ja ehdin ottaa muutaman kuvankin, tässä kurkistus itäisen Helsingin helmeen ja mukavaan retkipaikkaan. 


Uutelassa voi kävellä helpon vaunulenkin metsää, merta ja niittymaisemaa ihaillen ja kaartaa sitten syömään kahvila Kampelan mainiota lohikeittoa. Pannukakun kera tottakai! Vaihtoehtoisesti Uutelassa voi viettää koko päivän tai vaikka puolikkaan. Alueelta löytyy grillikatoksia, joille kannattaa varautua tuomalla omat tulentekotarpeet. Eväitä voi pysähtyä syömään myös luonnon omille istumapaikoille meren ääreen ja vieläpä  vaunuystävällisen polun viereen. Uutela sijaitsee Aurinkolahden uimarannan tuntumassa. Matka Vuosaaren metroasemalta Uutelaan taittuu kävellen tai vaihtoehtoisesti bussilla. Bussilla numero 90 (aikataulu täällä) on pysäkki Solvikinkadun ja Aurinkotuulenkadun kulmassa, josta on lyhyt kävelymatka kahvila Kampelalle, jonka takaa ulkoilureitit alkavat. Kahvila Kampelassa on myös lähin sisävessa. Arkipäivisin Uutelan sydämeen kulkee myös bussi 819, jonka vuorot rajoittuvat aamupäivään.

Uutelaan voi kävellä Aurinkolahden hiekkarantaa seuraten


Rattaiden kanssa on helppo kulkea
Uutelan metsissä risteilee paljon seikkailuun kutsuvia polkuja. Alueen pääväylät kuvaavan Helsingin kaupungin Uutela -oppaan voit ladata täältä. Opas sisältää kartan sekä lapsille sopivan luontopolun rastit. Lyhyen oppaan tulostamista kannattaa harkita, sillä luontopolun pisteillä ei ole paikan päällä infotauluja. Luontopolku muodostaa kaksi lenkkiä joiden pituudet ovat 1,5 ja 2,5 km.




Tämän jutun maisemat on kuvattu vaunuystävällisen kävelylenkkini varrelta. Lenkkini kaartaa kahvilan Kampelan taakse oikealle metsään ja heti alkuun hieman jyrkempää mäkeä ylös. Uutela -oppaassa tämä pätkä on merkitty karttaan valkoisella. Reitti jatkuu luontopolun suuntaisesti jättäen varrelleen polun pisteet 2. - 6. Tämän jälkeen olen usein kävellyt viljelypalsta-alueen viertä ja kohti Uutelantien suuntaisesti kulkevaa polkua. Molemmat grillipaikat ovat tämän reitin varrella ja kiireettömästi edeten lenkki sopii pienemmillekin ulkoilijoille. 




Olen usein pysähtynyt meren ääreen nauttimaan luonnosta ja fiilistelemään maisemia. Uutela on hyvä juuri näin - omiaan pysähtymiseen ja luonnon tutkailuun. Alueella on tarjottavaa kaikenikäisille ja kierrosta voi suunnitella oman kiinnostuksen mukaan. Uutelan retkeen voi yhdistää vaikka uintireissun Aurinkolahden hienolle hiekkarannalle. Rannalta löytyy myös kesäkahvila ja muita palveluita, jäätelöä unohtamatta. Lähellä (Solvikinkatu 4) sijaitsee myös Ravintola Solvik, joka tarjoaa mukiinmenevän vaihtoehdon lounaalle.

Niemenapajan grillipaikan näkymiä


Palstaviljelyn rinnalta löytyi tämä pieni suosikki



RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Monipuolinen ulkoilualue Helsingin Vuosaaressa
Reitin pituus: toiveiden mukaan
Retken kesto: 1 h - 
Vessa: kahvila Kampela + katso oppaaseen merkityt käymälät täältä
Taukopaikka: grillipaikkoja ja komeat kalliorannat
Lastenvaunukelpoinen: kyllä
Eläinhavaintoja: lintuja

torstai 15. kesäkuuta 2017

Vantaanjoen Pitkäkoski: Kosken kuohuja, satumetsää sekä rattaillakin kuljettavia reittejä


Taukopaikka Pitkäkoskella Vantaan puolella

Keskuspuiston pohjoisessa päädyssä, Helsingin ja Vantaan rajalla, sijaitseva Pitkäkoski houkuttelee ulkoilualueineen niin kuntoilijoita kuin retkeilijöitäkin. Vantaanjokeen kuuluvalle Pitkäkoskelle pääsee kätevästi vaikka pyöräillen Keskuspuistoa pitkin. Julkisilla kulkuvälineillä matkustaa myös kävelymatkan päähän. 
Reittioppaassa määränpäänä voi käyttää Pitkäkosken majaa, jonka osoite on Kuninkaantammentie 19. Todelliseen luontoretkityyliin me siirryimme paikalle autolla, jonka jätimme Pitkäkosken majan parkkialueelle. Majalla on simppeli ja mukava kahvila ja parkkialueelta löytyy myös pari kelpoa bajamajaa. Kahvila on heinäkuussa lomien takia kiinni. Aukiolo sekä lisätiedot kannattaa tarkistaa Pitkäkosken majan  Facebook -sivuilta (Pitkäkosken ulkoilumaja).


Jalkauduimme maastoon päättömästi ja kuljimme alkuun pienempiä metsäpolkuja, koska emme heti bonganneet selkeää opastaulua koskenalueelle. Koska pienet jalat eivät välttämättä jaksa määräänsä enempää haahuilua, niin tässäpä vinkit muille retkeilijöille. Pitkäkosken molemmin puolin on luonnonsuojelualuetta, kaunista rauhoitettua rinnelehtoa. Vantaan kaupungin ympäristökeskuksen pdf-muotoisen oppaan alueesta voit ladata täältä. Opas kertoo tarkemmin alueen luonnosta ja sisältää myös kartan. 


Kierreltyämme ensin Pitkäskosken majan lähitienoota suuntasimme kosken Helsingin puoleiselle suojelualueelle. Majalta suoraan koskenrantaan kulkee pyörätie. Vaihtoehtoisesti luontopolulle päästäkseen voi harppoa parkkialueen poikki ja etuvasemmalla avautuvan niittyalueen halki. Pitkäkosken Helsingin puoleinen luonnonsuojelualue on kiinnostava mutta ei laaja. Luontopolulla on kohtia joista olisi hankala mennä rattaiden kanssa. Joenvartta seurailevan reitin lehtoluonto on rehevää ja runsaine kortteineen sekä sammaloituneine kantoineen jopa satumetsämäistä. Vehreyden keskellä, kosken kuohuja kuunnellessa, ei uskoisi olevansa Helsingissä.


Polulla kävellessämme näimme ruokailevan puukiipijäseurueen ja pienistä eläimistä innostunut tyttäremme löysi metsäsittiäisen. Sittiäinen ei jännittyneen toiveikkaasta houkuttelusta huolimatta tullut kädelle. Kuljettuamme kauniin metsän läpi, luonnonsuojelualueen raja tuli vastaan ja jatkoimme luontopolulta hetkeksi niittymaisemiin. Tytär katseli kukkia kun tepastelimme niittypolkua ensin eteenpäin ja sitten U-käännöksen jälkeen takaisinpäin. Koska Pitkäkosken ulkoilualueella on vain yksi ylikulku koskesta, varsinaista lenkkiä ei tule ja polun voi palata samaa reittiä takaisin.


Niittypyrähdyksen jälkeen suuntasimme kohti Pitkäkosken siltaa jonka ylitettyämme olimme jo Vantaan puolella ja päätimme pitää evästauon. Paikalla oli toinenkin perhe, mutta mahduimme kaikki hyvin ison pöydän ääreen. Syömisen lomassa saimme kuulla tarinan koskeen kenkänsä kastelleista koulupojista. Vesi virtaakin sillan kupeessa melko lähellä. Myös maa oli pitkään jatkuneiden sateiden jäljiltä kostea ja kevyemmin vaatetettu konttaava kuopuksemme pääsi kehnosti jaloittelemaan. Eväshetken jälkeen lähdimme tutkimaan Vantaan puolen jokivartta.  


Vantaan puolen luontopolku osoittautui täysin lastenvaunukelpoiseksi! Pitkäkosken majalta pääsee kulkemaan lähes koko Vantaan puolen suojelualueen mitan rattaita työnnellen. Päädyssä on ilmeisesti portaat vastassa. Me jatkoimme jokivarren ensimmäiselle taukopaikalle, joka on niin ikään lastenvaunukelpoinen näköalatasanne. Kosken kuohunta vei ajatukset arjen kiireistä. Jokunen muukin kulkija oli pysähtynyt kosken varrelle nauttimaan luonnonrauhasta. Koska kuopus alkoi olla jo tympiintynyt kantorinkkamatkailuun, käännyimme koskitasanteen jälkeen takaisin majan suuntaan. Paluumatkalla kannettiin ajoittain jo retkeilyn uuvuttamaa esikoistakin. Ulkoilma on parasta unilääkettä!


Pitkäkosken majaltapäin tultaessa suosittelisin ensin käyntiä Vantaan puolen suojelualueella ja sitten ehdottomasti piipahdusta myös Helsingin puolen lehtoon. Luontokokemus polkujen varrella on hyvin erilainen. Arvioisin että tällä suunnitelmalla ehtii vielä alle 3 tunnin nauttimaan pullakahvit Pitkäkosken majalla!




RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Jokimaisemia sekä komeaa metsää Helsingin ja Vantaan rajalla
Reitin pituus: toiveiden mukaan
Retken kesto: 2 - 3 h evästauolla 
Vessa: Pitkäkosken majan bajamajat
Taukopaikka: Pöytäryhmä koskella sillan kupeessa, näköalatasanteet sekä Pitkäkosken maja
Lastenvaunukelpoinen: kyllä osittain

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Haagan Alppiruusupuistossa kukkii kesäkuussa



Kotimme takapihalla kukkinut alppiruusu muistutteli kohteesta joka on ollut pitkään vierailulistalla, mutta jostain syystä jäänyt käymättä. Helsingin Haagassa sijaitsevaan Alppiruusupuistoon kannattaa mennä juuri nyt kun kasvit kukkivat kauneimmillaan. Alppiruusupuistoon pääsee helposti Helsingin julkisilla ja siellä mahtuu liikkumaan erinomaisesti myös rattaiden kanssa. Puistoon voi tehdä lyhyemmän katselmuksen tai istahtaa penkille syömään eväitä! 



Puiston infotaulu kertoo Alppiruusupuiston synnystä. Aikanaan alue on ollut luonnontilaista suota ja Helsingin yliopiston kasvinjalostusohjelma on istuttanut sinne ensimmäiset alppiruusut vuonna 1975. Nykyään alue toimii koealueen sijaan puistona, mutta kaupalliseen tuotantoon valittujen alppiruusuristeymien emopensaita kasvaa puistossa edelleen. Infotaulu kertoo sekä alppiruusujen että puiston atsaleojen kukinnan olevan parhaimmillaan kesäkuun alkupuolella. Liekö kylmä kesä hidastanut tänä vuonna kukintaa, mutta itse havaitsin ainakin paljon  vasta aukeamassa olevia kukkia. 





Puistossa oli käyntihetkellä vilinää ja paljon lapsia, olihan lauantai. Alue on sen verran laaja, että varsinaista ruuhkaa ei ollut ja rattaillakin mahtui hyvin kulkemaan. Tämä onkin erinomainen perheretkikohde. Alppiruusupensaat nousivat ajoittain korkeuksiin muodostaen jopa viidakkomaista tunnelmaa reittien ylle. Sää oli vierailupäivänä osittain pilvinen, mutta auringon porottaessa puisto tarjoaa suojaa helteeltä. Puiston keskivaiheilla voimalinjojen alla levittäytyi myös värikäs kukkameri. 


Puisto on toki käytössä muulloinkin kuin kukinta-aikaan. Osuimme paikalle kun vakikävijät ojentelivat käsiään kohti pensaita. Ja kas, talitintti saapui hakemaan pähkinöitä. Arastelevat kuulemma hieman sesonkiaikaan. Puistovierailun jälkeen lähdimme brunssille. Muussa tapauksessa olisimme kokeilleet 700 metrin päässä sijaitsevaa kahvila Makiataa kahvitukseen ja muuhun huoltoon! Haagan Alppiruusupuistossa kannattaa käydä, tunnelmaa ei saa millään välittymään kuviin. 




RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Alppiruusupuisto Helsingissä, kukinta-aika kesäkuun alkupuolella
Reitin pituus: 
Retken kesto: 30 min - 
Vessa: ei (läheiset kahvilat)
Taukopaikka: penkkejä
Lastenvaunukelpoinen: kyllä
Eläinhavaintoja: kesyt linnut ja oravat

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Lohja, Karkalin luonnonpuisto ja Torholan luola



Harmaa päivä toukokuun lopussa. Pikaisen sääselvityksen jälkeen päätimme suunnata Karkalin luonnonpuiston lehtoon Lohjalle. Lasten nukkuessa huristelimme kohti Lohjanjärveen työntyvää Karkalinniemeä, jonne navigaattori näytti noin tunnin ajoaikaa Helsingistä. Kohteen lähestyessä moottoritien äänet jäivät taakse ja reitti mutkitteli idyllisten maalaismaisemien läpi Karkalinniemen parkkipaikalleLuontoon.fi – sivustolta löytyy lyhyentehokas kuvaus Karkalinniemestä ja sen mielenkiintoisesta historiasta kaatuneine mökkikylähankkeineen. Sivuston mukaan Suomen eteläisimpään kasvillisyysvyöhykkeeseen kuuluva Karkalin luonnonpuisto on tunnettu harvinaisista kasveistaan ja suurin mantereella säilynyt lehtoalue.

Karkalin luonnonpuistossa liikkuminen on sallittu vain poluilla, joten huoltoasiat kannattanee hoitaa parkkialueella, josta löytyy puucee ja roskis! Pääsimme heti alkuun tekemään kompromissia sen suhteen mikä aikuisia kiinnostaa ja mikä pienten kanssa retkeillessä on järkevää. 6 kilometrin mittaisen Karkalinniemen kiertävän reitin sijaan valitsimme suosiolla Hanski-Hakin luontopolun, joka on pituudeltaan noin 2,5 km. Tämän reitin 3-vuotiaskin jaksoi hyvin kävellä. Kuopus pääsi ihailemaan lehtoluontoa kantorinkassa keikkuen ja jaksoi hienosti kyydissä yhdellä jaloittelutauolla. Vaihtelevassa maastossa kulkeva Hanski-Hakin luontopolku ei sovellu rattaille, sillä osa polusta on melko juurakkoista ja osa katettu pitkospuin kuten kuvistakin ilmenee.



Varsinkin luontopolun alkupuolella oli lapselle vaihtelevaa nähtävää, mm. kaatuneita puita, isoja tukkeja ja lähde.  Pitkospuilla oli jälleen jännä seikkailla. Keväisen lehtometsän väriläiskät, kuten kevätlinnunherne ja lehto-orvokki (otaksun), kiinnostivat kovasti. Polun jatkuessa tytär alkoi olla enenevissä määrin innostunut muurahaisista. Niinpä seurailimme tarkasti muurahaisten touhuja. Tällä luontopolulla on muistettava, ettei polulta saa poiketa ja syrjäisemmässä pilkottavat kiinnostavat paikat on jätettävä omaan rauhaansa. Luontopolku olisi tarjonnut erinomaiset puitteet hiljentymiseen, metsän kuunteluun ja kasvilajeihin tutustumiseen. Meidän perheeltä hiljentymisosuus jäi tällä kertaa melko puutteelliseksi. Ehkäpä tästä syystä, suurempia eläimiä ei juuri tavattu, joskin puukiipijä bongattiin lempipaikaltaan.


Luontopolun keskivaiheilta löytyi niitty pöytäryhmineen. Tämä oli toinen kahdesta lähekkäin sijainneesta taukopaikasta ja olisi soveltunut myös viltin levitykseen. Niitty olisi tarjonnut lapsille hyvän ja suojaisan paikan vapaampaan tutkimiseen, mutta jatkoimme eteenpäin koleammaksi osoittautuneelle rantapysäkille. Rannan pysähdyspaikalla uinti on sallittu, joten siitä pisteet lämpimässä säässä. Jäimme paikalle evästämään ja konttaava kuopuskin pääsi tutkimaan juurakoita. Avotulen teko on alueella kielletty, joten grillimakkarat on täällä syytä unohtaa! Edellisestä reissusta viisastuneena (?) meillä oli eväänä tällä kertaa myös sitä makkaraa.. Toki retkikohteesta voisi ottaa sen verran selvää etukäteen, että osaisi valmistautua järkevin eväin. Toisinaan on kuitenkin paras vain lompsia ovesta ulos!


Tauon jälkeen jatkoimme ripeästi eteenpäin ja polku nousi Lohjanjärveä esitteleville komeille kallioille. Muurahaisia löytyi edelleen. Ystävällisesti tervehtivät vastaantulijat olivat lähes yksinomaan koiranulkoiluttajia. Muutoin koko lenkin sai kulkea ihan omassa rauhassaan. Taukopaikalta matka parkkipaikalle kävi yllättävän nopeasti. Parkkipaikalla arvioimme tilanteen sallivan vielä pysähdyksen Torholan luolalle.


Opastaulun mukaan 30 metrin pituinen Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola. Torholan luolan oma parkkipaikka sijaitsee Karkalintien varrella, noin 3 kilometrin päässä Karkalinniemen pysäköintialueesta. Opasteissa on ilmoitettu, että matkaa parkkipaikalta luolalle on kilometrin verran. Tämä tuntui meistä hieman yläkanttiin arvioidulta, vaikka 3-vuotias matkasikin kohteeseen jo isänsä kantamana.  Esikoinen pääsi myös kurkkaamaan luolaan, mutta 1-vuotiaan juttu tämä ei vielä ollut.  Pyörähdin itsekin luolan eteistilassa, sillä välin kun mies toimi lapsiparkkina. Luolassa on omanlaisensa tunnelma ja sitä olisi tehnyt mieli tutkia pidemmällekin. Kännykkä osoittautui täällä riittämättömäksi valonlähteeksi ja hankausta kestävän vaateparren lisäksi otsalamppu olisikin hyödyksi. Infotaulun mukaan luolasta on löydetty 140 erilaista eläinlajia ja se tarjoaa suojaa myös lepakoille. Leijona, josta esikoinen oli aavistuksen huolissaan, uupui poissaolollaan. Onneksi pieninkin eläin voi tarjota retkellä sen suurimman elämyksen. 


Reissulla nähtiin puukiipijän ja muurahaisten lisäksi, kimalaisia, tiira ja tyttären mukaan kesän ensimmäinen hyttynen. Kokonaisuutena Hanski-Hakin luontopolku ja Torholan luola tarjosivat hyvän retkiohjelman. Koska janosimme paljon nähtävää ja ihmeteltävää, luontopolku jolta ei saanut poistua kävi meille kuitenkin ajoittain tylsähköksi. Lohjalla riittää toki paljon muutakin nähtävää ja koettavaa luontohetkiin. Kohteita on listattu muun muassa Lohjan matkailupalvelukeskuksen sivuilla. Yksi tunnetuista nähtävyyksistä on Lohjansaarella sijaitseva suuri Paavolan tammi, josta voit lukea lyhyesti Ylen jutusta täältä Suosittelen lämpimästi myös googlen kuvahakua!












RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: lehtoluonnossa mutkitteleva metsäinen luontopolku + kalkkikiviluola
Reitin pituus: Hanski-Hakin luontopolku 2,5 km, Torholanluolalle vajaa 1 km parkkialueelta
Retken kesto: luontopolku + luolakäynti reilu 3 h
Vessa: puucee Karkalinniemen parkkialueella, opm (= oma paperi mukaan)
Taukopaikka: luontopolulla pöytäryhmät niityllä ja rannassa, ei avotulta!
Lastenvaunukelpoinen: ei
Eläinhavaintoja: muurahaisia, kimalaisia, tiira, hyttynen, puukiipijä