lauantai 30. joulukuuta 2017

Hallainvuori, mutkittelevia polkuja tai vaunulenkkeilyä citymetsässä



Tuntuu että olen koko talven vain odottanut sen oikean talven alkamista. Sitä hetkeä kun pääkaupunkiseutukin peittyisi pysyvämpään lumivaippaan. Odotellessa olen haikeudella katsellut somekanavien lumisia luontokuvia, unelmoinut revontulista ja siitä että sukset ja luistimet viimein kaivettaisiin kaapista. Olen lisäksi kironnut pitkiä flunssakierteitä ja jatkuvaa kuravaaterumbaa. Harmaalta näyttää edelleen, mutta päätin lopettaa odottelun ja nauttia lasten kanssa ulkoilusta sellaisena kuin se on! Myönnän että motivaationi lähileikkipaikoille on huono, mutta metsässä sielu lepää kehnommallakin säällä. Metsä tuo myös suojaa sateelta ja tekemistä mielikuvitukselle. 

Vanha pommisuoja



Ulkoilimme sateisen päivän ratoksi Viikin ja Myllypuron välissä sijaitsevalla Hallainvuoren alueella. Kattavat ulkoiluverkostot muodostavat yhteneväisen reitin aina Herttoniemen Kivinokalta Hallainvuorelle sekä Viikin rantareittejä pitkin Arabianrantaan asti. Luonnossa voi liikkua joko pienempiä polkuja pitkin tai vaihtoehtoisesti lastenvaunuystävällisiä ulkoilureittejä seuraillen. Vaikka huonolaatuiset puhelinkuvat yrittävät levittää ankeuden verhoa tämän blogijutun ylle, kannattaa ainakin helsinkiläisten ottaa alue jonakin päivänä ulkoiluohjelmaansa. Ulkoilualue vaikutti oikein lupaavalta ja toisi mukavaa citymetsätunnelmaa myös vaunulenkille. Hallainvuoren maastoltaan monipuoliset metsäalueet tarjosivat näilläkin keleillä ihan kelpo viihdykettä pienelle seikkailijalle. 

Näkymä Latokartanoon
Huput ojennukseen

Metsistä latujen sijaan löytyvät lammet saavat ajatukseni toisinaan kohti pohjoisia lakeuksia. Nautin yhden pitkän kuravellivuodenajan sijasta, niistä kaikista neljästä erillisestä ja omanlaisestaan. Onneksi pieni ihminen näkee lammikoissa mahdollisuuden ja äitikin taantuu paatoksen puolelle vain väliaikaisesti. Sateisessa metsässä on tunnelmaa, kunhan kurakamppeet kuuluvat vakiovarustukseen. 



Harmaudesta huolimatta polut vetävät puoleensa. Citymetsä tarjoilee hyvän pakopaikan kiireiden keskellä ja seikkailuakin, kun malttaa katsella ympärilleen. Kannattaa tutustua myös Pääkaupunkiseudun pyöräily- ja ulkoilukarttoihin reittejä suunnitellessaan. Kartasta ja sen jakelupisteistä löydät lisätietoja täältä. Karttaan on merkitty myös lintutorneja, jotka saattavat tarjota kiinnostavan ja suojaisan paikan eväshetkeen. Kartan nettiversiossa on lisäksi kilometrilaskuri.





Ja kuinkas sitten kävikään! Onneksi taskulamppu kulkee usein matkassa.
(EDIT: Vinkkejä videon äänen poistoon? :D )



Vaikka tämän jutun kuvat ovat pääasiassa pienemmiltä poluilta, ne risteilivät isompien ja vaunulenkkireiteiksi soveltuvien ulkoiluväylien välissä. Viikintien ylittävä kevyen liikenteen silta yhdistää Hallainvuoren ulkoilumaastot Herttoniemen puoleisiin reitteihinHallainvuoren tuntumaan pääsee vaikka Viilarintieltä,  Myllärintien bussipysäkiltä, bussi 550 reitin varresta. Pysäkiltä kävellään vielä Viikin suuntaan kevyen liikenteen sillan alitse ja kurvaten sitten ylös mäkeen ohi pommisuojan ja sillan kupeeseen. Toinen mahdollisuus on Siilitie 13 -pysäkki, jonne voi hurauttaa bussilla 79 Herttoniemen tai Siilitien metroasemalta, ja jatkaa pysäkiltä Viikkiin päin kulkevaa kävelytietä. Tie erkaantuu ennen siltaa ylös mäkeen. 



Jokunen ajatus kannattaa suoda alueen korkeuseroille vaunulenkille lähtiessä. Taisimme ohittaa kyltin joka kertoi ettei alueella ole talvikunnossapitoa. Osa näistä ulkoilumaastoista lienee siis lumettoman talven bonusta ja osa vapaana hiihtokäytöstä. Kyllä täällä kelpaisi hiihtääkin!

Lopuksi vielä vinkki vaunulenkkiväestölle. Mikäli reittisuunnitelmasi kulkee Herttoniemen metroaseman tuntumasta, sijaitsee paikalla lapsiystävällinen nepalilainenravintola Gurkha leikkinurkkauksineen ja huoltopisteineen.  

Iloisia ulkoiluhetkiä myös Helsingin harmaaseen talveen!



RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Ulkoilualue Hallainvuori - Herttoniemi - Viikki 
Reitin pituus: miten vaan, katso Ulkoilukartta
Retken kesto: 
Vessa: Esim.  Herttoniemen ja Siilitien ravintolat, Kettutie 8 (Herttoniemen sairaala ja kirjasto)
Taukopaikka: 
Lastenvaunukelpoinen: kyllä

torstai 16. marraskuuta 2017

Kirkkonummen idyllinen Meiko


Kirjoitin aiemmin Kirkkonummen pienestä suuresta saaresta,  Linlosta, jossa on kokoonsa nähden uskomattoman paljon nähtävää. Jutun myötä sain vihiä niin ikään Kirkkonummella sijaitsevasta Meiko -järvestä, jota suositeltiin lapsellisten retkipaikaksi. Toiveissani oli tuiki tarpeellista omaa aikaa, joten kohde-ehdotus oli valmiina kun ystäväni kutsui minut mukaansa sieniretkelle. Sunnuntaiselta retkihetkeltä odotimme rentoa ulkoilua ja edes pientä sienisaalista. Vaikka lapset eivät nyt mukana olleetkaan, on postauksessa toki vinkkiä myös lasten kanssa Meikoon aikoville! Alla olevasta kartasta löytyvät lisäksi ne tärkeät huoltopisteet: tulipaikat ja puuceet.


Meikosta ei löydy virallisilta sivuilta juurikaan yleisesittelyjä, mutta Googlella haaviin osuu useampi blogiteksti lukaistavaksi. Meikon parkkialue paikantui helposti Korsolammentietä seuraten. Yllä olevan kartan lisäksi Metsähallituksen retkeilykartan löydät täältä. Retkipäivän sää oli otollinen ja hankaluuksia aiheutti ainoastaan  merkityn retkeilyreitin valinta! Parkkialueen läheisyydessä meitä tervehtivät vaikuttavat kalliot, jotka antoivat viitteitä Kotokierroksen (4,4 km) maisemista. Päädyimme silti suuntaamaan kohti Meiko -järveä jonka takia reissuun oli alunperin lähdettykin. Koska aikataulupaineet eivät kuuluneet leppoisan sunnuntain suunnitelmiin, suuntasimme lyhemmän Kuikankierroksen (3.2 km) varrelle. Päätimme palata Kotokierroksen maisemiin jos aikaa jäisi. Noh, arvaatte varmaan että rantoja kierrellen, sieniä katsellen ja retkikahveista nauttien, tämä reitti osoittautui lyhykäisyydestään meille oikein sopivaksi. Kierroksen kilometrit luultavasti kasvoivat ristiin rastiin kulkiessa ja parkkipaikalle palatessamme päivä alkoi jo orastavasti hämärtää. 



Kumisaappaat olivat retkellä tarpeen sillä reitin alku- ja loppupäässä riitti lätäkköä. Pääosin Kuikankierros oli runsaista sateista huolimatta helppokulkuinen ja se sopiikin hyvin lasten kanssa retkeiltäväksi. Kiersimme lenkin vastapäivään ja mielestäni komeimmat poukamat tulivat vastaan reitin loppupuolella. Pienten lasten kanssa lähtisinkin kierrokselle myötäpäivään, en ottaisi paineita kulkea täyttä kierrosta vaan antaisin pienten seikkailla laakeilla kallioilla ja tutkia luontoa. Kartasta poiketen, myös myötäpäivään kierrettäessä ja rannan tuntumaan saavuttaessa oli puucee. Huolimatta parkkialueen autopaljoudesta, retkeillä sai ihan rauhassa. 






Kalliorantoja ja aurinkoa - mitäpä sitä voi muuta sunnuntailta toivoa! Samalla kuin harmittelin että lapset eivät olleet mukana, nautin vapaudesta kuljeskella omaan tahtiini ilman valvontavastuuta. Meiko kuuluu Natura -alueeseen ja sen luonnosta voit lukea lisää Metsähallituksen julkaisusta "Meikon suojelualueiden hoito- ja käyttösuunnitelma" (2009). Meikon retkestä on nyt noin kuukausi ja kuvien kuulas ruska on vaihtunut marraskuiseen lumen odotukseen. Vaikka Meiko -kokemukseni perustuukin vain tähän yhteen visiittiin, on paikka varmasti upea myös talvella. Järven vesi on todella kirkasta ja rannat houkuttelisivat luistelemaan jäiden tultua. Jos käyt talvisessa Meikossa niin vinkkaahan retkiolosuhteista kommenttiosioon! 





Tästä postauksesta kehkeytyikin melko kuvapainotteinen, mutta tähänpä Meiko on omiaan, fiilistelyyn ja rentoon ulkoiluun. Eväät ja retkikahvit maistuivat auringonpaisteessa maisemia ihaillen. Koko retkipäivä oli ihan parasta akkujen lataamista kiireisen arjen keskellä. Ystävänikin löysi ihan mukavan suppilovahverosaaliin. 







Koska Luontohetkiblogi kuvaa kohteita nimenomaan lapsiperhevinkkelistä, mainittakoon vielä että rattaiden kanssa polulle ei ole asiaa. Kuikankierroksen polut kulkivat ajoittain kallioilta laskeutuen tai vaatien pientä kiipeilyä. Kantorinkka pienimmille ajaa täällä asiansa, mutta vähän isommat ja varmajalkaisemmat pärjäävät kyllä hankalimpien kohtien ohi autettuna. Ainakin Kuikankierroksen reitti oli selkeästi merkitty, eikä eksymisen vaaraa ollut. Luulenpa että eräänä kirkkaana talvipäivänä meidät löytää uudelleen Meikosta.





RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Meiko -järvi ja alueella kulkevat merkityt ulkoilureitit
Reitin pituus: Merkityt reitit 3.2 km, 4.4 km tai 8.3 km
Retken kesto: 2 h - koko päivä
Vessa: on, useampi puucee, paikat yllä kartalla
Taukopaikka: karttaan merkityt tai luonnonluomat
Lastenvaunukelpoinen: ei

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Suomiehen luontopolku, Hyvinkää



Hyvinkään kaupunki panostaa nyt selvästi ulkoiluun ja retkeilyyn, sillä alueella on vietetty tänä vuonna useamman uuden luontopolun avajaisia. Viimeksi vuorossa oli astetta erikoisempi ulkoilupaikka, Suomiehen luontopolku. Esteettömäksi tallautuva pääreitti on ennemmin kävelykierros ympäristötaiteen parissa luontopolun opasteplakaateja seuraillen. Jos tämä kuulostaa tylsältä, jatka vielä hiukan eteenpäin. 




Ulkoilualue on rakennettu entiselle, vuonna 2014 toimintansa lopettaneelle, soranottopaikalle. Alueen jälkihoitosuunnitelmasta vastasi maisema-arkkitehti Vilma Pylkkö Ruduksen toimeksiantona. Paikka on hyvin omanlaisensa ja soveltuu erinomaisesti vaikka villimmänkin lapsikatraan ulkoiluttamiseen. Metsäpoluille pääsee poikkeamaan ja omatoimisesti voi käydä tutustumassa ihan vierestä löytyvään suppaesiintymään. Soranottohistorian muovaamat näkymät saavat vilkkaimman mielikuvituksen kiitämään aina kuun pinnalle asti. 




Suomiehen luontopolku sopii koko perheen ulkoiluhetkeen. Vaikka poluttomassa metsässä viihtyvät saattavatkin hiukan irvistellä, riittää rinteillä kavuttavaa ja maisemia katseltavaksi. Lapsen ilme jättiläisen jalanjäljen löytyessä on retkihetken parasta antia. Suppa-alue saattanee kiinnostaa myös geokätköilijöitä, joiden keskustelufoorumilla kehutaan lisäksi komeaa pirunpeltoa.




Suomiehen luontopolun alkupäässä on parkkipaikka (opasteet Jukan metsätieltä) ja reitillä voi jo nyt kulkea lastenvaunujen kanssa. Siirryimme välillä pienemmille poluille ylös rinteisiin, enkä tiedä toimittiko jättiläisen jalanjäljen viereinen katos taukopaikan virkaa vai ei. Erillisiä penkkejä ei reitin varrella muuten näkynyt, vaikka arvelisin paikan houkuttavan nimenomaan lapsiperheitä sekä varttuneempaa väkeä. 



Näkisin että alueella on mahdollisuuksia kehittyä edelleen kiinnostavammaksi ulkoilualueeksi. Etenkin lapsiperheet ovat oiva kohderyhmä, jota silmällä pitäen ympäristötaidepuoltakin voisi kehittää. Käydessämme viime kesänä Latviassa Tervete luontopuistossa, mieleeni painuivat suuret puiset sienet, jotka houkuttivat kiipeilemään ja kuvaamaan. Suomiehen luontopolulla kuljeskellessa tuumin että jättimäiset puusienet sopisivat paremmin kuin hyvin kävijöiden ihmeteltäväksi tai voisipa teemalla toteuttaa vaikka pöytäryhmän eväshetkeen.  



Tänne loppuun vielä päivitys. Olihan se pirunpelto siellä keltaisen reitin varrella ja tallentui kännykkäkameraan:

RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: maisemoitu entinen sorakuoppa ympäristötaidetwistillä
Reitin pituus: riippuu matkasta, alle 2 km 
Retken kesto:  1 - 2 h
Vessa: 
Taukopaikka: 
Lastenvaunukelpoinen: kyllä

Eläinhavaintoja: 

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Usminkallio ja lippaluola, sateisen syyspäivän ilo


Ei sade retkeä pahenna! Lapset jäivät tyytyväisenä mummolaan sisätiloihin leikkimään kun me isommat suuntasimme treffien verukkeella kohti sateista metsää, Usminkalliota ja paikalta löytyvää lippaluolaa. Kalliot oli toki nähtävä sekä ylhäältä että alhaalta ja retkellä vierähtikin lopulta kolmisen tuntia. Usminkallion lippaluola osoittautui jylhäksi näyksi metsän keskellä, eikä kallion päältä avautuvissa näköaloissakaan ollut valittamista. Oma reittimme lippaluolalle oli lapselliseen menoon optimoimaton, mutta ripauksella seikkailuhenkeä paikalle pääsee myös pienten kanssa. Poluilla on oltava kuitenkin varovainen, sillä niiltä löytyy jos jonkinmoista kuoppaa ja kivenkoloa johon varomaton saa nilkkansa nyrjäytettyä. 





Oikeaa reittiä luolalle saimme hiukan hakea, mutta kiire meillä ei ollut. Metsän keltainen kulta houkutti kulkijaa ja kävellessä mukaan tarttui risottoon mainiosti riittävä määrä kanttarelleja. Lähes koko retken ajan jatkunut sade ei satumetsäisissä maisemissa tunnelmia synkistänyt. Alkumatkasta kävelimme Hämeenlinnantien kupeessa ennen koukkaamista metsän siimekseen. Polkumme kulki  hyvän tovin 7-veljeksen vaellusreittiä. Syysmaisemat kutsuivat kuvaamaan, vaikka tälläkin kertaa kuvausvälineenä oli vain kännykkä. Vettä tuli välillä niin reippaasti että olin ihan tyytyväinen päätökseen jättää järkkäri kotiin. 







Lippaluolan lähestyessä edessämme aukesi sammaloitunut louhikko. Maasto oli melko hankalakulkuista ja kiipeäminen kallion kupeeseen olisi lasten kanssa jäänyt tekemättä. Nyt kiipesimme isojen lohkareiden lomasta ihailemaan kallioita lähempää. Hauskaa kyllä, tämä kannatti sillä eräänkin kielekkeen kupeesta löytyivät reissun ensimmäisen kanttarellit. Liekkö sade saanut veden entisestään virtaamaan, sillä kallioiden lähellä kulkeva oja oli muuttunut pieneksi joeksi. Jatkoimme matkaamme eteenpäin kallion ja ojan väliin jäävää kaistaletta pitkin, eikä aikaakaan kun massiivinen kallioseinämä lippaluolineen avautui näkökenttiimme. Vau! 



Lippaluolia pitäisi jokaisen käydä katsomassa. Valtavan kallion ja kivimassan juurella, sitä tuntee olevansa elämän ikiaikaisten perusasioiden äärellä. Lipan alla tulin miettineeksi sitä kaikkea, mistä vannoutuneiden cityvanhempien lapset jäävät paitsi. Luontokokemukset voivat kantaa koko elämän ja tarjota hyvät mahdollisuudet rentoutumiseen, jota mindfulness -nimelläkin kaupitellaan. 



Syksyä ja tunnelmaa. Sieniä ja sammalta. Pieniä polkuja. Kivisiä polkuja. Sadetta. Kaksi kylmää lihapiirakkaa. Sammalsydän lippaluolassa. Ja lopulta seikkailuhenkinen kiipeäminen Usminkallioiden huipulle. Näistä aineksista oli meidän metsätreffit tehty. Jatkettuamme lippaluolalta eteenpäin, kurki nousi lentoon läheisestä ojasta. Itse toki kuvasin keskellä polkua ammottavaa kuoppaa. Hieno kuoppa, mutta niin oli kuulemma kurkikin.


Lähdimme nousemaan kallioille helppoa rinnepolkua pitkin. Pyrkiessämme yhä ylöspäin törmäsimme  piikkilankaan. Sivummalla häämöttävälle autotien pätkälle kävelessämme selvisi että piikkilanka ympäröi armeijan tiluksia ja radiomastoa. Vaikka aidassa oli monta miehen mentävää aukkoa päätimme kuuliaisesti pysyä aidatun alueen ulkopuolella. Ulkopuolelta kiertäen päädyimme jyrkän seinämän reunalle. Korkeusero teki maisemista huikeat! Askeliaan sai varoa. Näimme pian peuran katselevan meitä piikkilangan kielletyltä puolelta. Kyllä täällä muutkin kulkevat, se näytti viestittävän. Lasten kanssa kallionreunusreitti olisi jäänyt kokeilematta, enkä sitä missään nimessä suosittelekaan. Reunalta etenimme kallion päälle ja siitä satunnaisia polkuja ja poluttomia alueita pitkin takaisin tuloreittimme varteen. Matkalla väistelimme useammat peuran terveiset ja keräilimme kanttarellisaaliiseen täydennystä. Onnistuneiden retkihetkien jälkeen meitä odotti lämmin sauna. Ihana syksy!







Tekemämme kartta kalliolle ja lippaluolalle löytyy ohesta. Mukana näkyy 7-veljeksen vaellusreitti (tummanpunainen) sekä kulkemamme matka (keltainen). Oikaisemalla luolalle löytyy varmasti helpompi reitti. Suuntaviivoina voi käyttää jokea sekä armeijan alueelle vievää tietä.






RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Usminkallio lippaluolineen Hyvinkäällä n. 45 min päässä Helsingistä
Reitin pituus: 5 km
Retken kesto:  3 h
Vessa: (läheiset huoltoasemat)
Taukopaikka: luonnon luomat
Lastenvaunukelpoinen: ei
Eläinhavaintoja: kurki,peura