sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Huippu Vuosaarenhuippu


Miltä kuulostaisi retki entiselle kaatopaikalle? Ei ehkä niin houkuttelevalta kuin sen pitäisi kuulostaa! Vuosaarenhuippu kuuluu juuri niihin lähiluontokohteisiin joiden annoin odotuttaa ensivisiittiä, mutta jotka nopeasti saivat hihkumaan innostuksesta. Ja tietenkin kysymään, miksi en tullut jo aiemmin? Kävimme Vuosaarenhuipulla ensi kertaa viime kesänä, mutta jostain syystä kuvittelin että paikka talviasussaan olisi jollain tapaa tylsähkö. Tänään ennakkoluulot vihdoin murrettiin. Tavallaan oli hyvä, että olin unohtanut ladata kaikkien kuvausvälineiden akut ja ne loppuivat. Kirkkaana talvipäivänä paikka oli kerrassaan upea!! Aikaa olisi helposti vierähtäny luvattoman paljon ja olin lähtenyt "vain pikkulenkille".


Innostun helposti, suunnistuksen sijaan, fiilistelystä ja sain ilokseni huomata, että ainakaan eksymisen vaaraa ei ollut. Vuosaarenhuippu edustaakin lapsiperheille sopivaa matalan kynnyksen lähiluontoa. Koska varsinaisesta lähiluonnosta olikin kyse, pääsin paikalle kävellen. Kuljin ensin kohti Vanhaa-Vuosaarta ja ostarin jäädessä taakse koukkasin Niinisaarentien alikulun (kartalla "Sudenkuopan" luona) kautta Mustavuoren puolelle. Jos mielii julkisilla lähemmäksi, niin Vuosaaren metroasemalta voi napata 96 bussin, joka tuo Niinisaarentien tuntumaan. 

Ensimmäinen opaste kohti Vuosaarenhuippua löytyi jo alikululta. Alueen karttaa voi tutkia esimerkiksi täällä. Alikulun toisella puolella odotti parkkipaikka ja innokkaita ulkoilijoita hiihtokamppeineen. Koska opasteet veivät kohti latureittejä, lähdin varovasti väylälle kävelemään. Vaihtoehtoisesti, huipulle voisi kulkea Vuosaaren sataman ABC:n lähellä olevalta parkkipaikalta, Tryvikintien ja Satamakaaren risteyksestä.


Kirkkaan aurinkoinen päivä oli houkutellut ladulle hiihtäjiä, mutta varsinaisesta ryysiksestä ei voi puhua. Vuosaarenhuipun juureen pääsisikin hiihtäen, vaikka suksiparkkia paikalta ei löydykään. Helsingin latutilannetta voi tarkastella esimerkiksi Ulkoliikuntakartasta tai Ladut.fi -palvelusta. Tovin käveltyäni maasto alkoi vaikuttaa lupaavalta. Hyvänä tunnusmerkkinä mainittakoon Helenin maakaasuvoimalaitoksen tupruttavat piiput. Tässä vaiheessa maisemat veivätkin jo mennessään ja hyppäsin penkan puolelle nappaamaan muutaman kuvan. 



Huipulle vievän polun alkupäässä oli pieni infotaulu, jossa tiivistettiin muutamia ohjeistuksia: ei moottoriajoneuvoja, koirat pidettävä kiinni, fillarointi vain poluilla ja kasvurauha kasveille. Lähdin nousemaan rinnettä, valiten kahdesta reittivaihtoehdosta vasemmalle kaartavan. Huipun alueella ei ollut opasteita. Polku oli hyvässä kunnossa, mutta kapeahko pulkkailuun. Retkirepusta onkin hyvä löytyä kävely- tai kantotahtoa. Kesällä paikalle pääsee ilmeisesti myös rattaiden kanssa, mut omien muistikuvien mukaan reitti ihan huipulle ei olisi esteetön (päivitän tämän, lisätiedot saatuani).  




Mutta minne olinkaan oikeastaan menossa? Vuosaarenhuippu on entisen kaatopaikan ja uudelleen sijoitettujen maamassojen avulla rakennettu sekä ajatuksella ja taidolla maisemoitu täyttömäki. Alueen tarina on esitelty Asfalttiviidakot -ohjelmasarjassa ja voit katsoa sen Yle Areenasta täältä (huipun osuus alkaa kohdasta 13:45). Lyhyen jutun huipun isästä, luontopuutarhuri Jukka Toivosesta, voit kurkata täältä. Toivonen on pitänyt alueen kehittymisestä Vuosaarenhuippu -blogia. Blogi ei ole enää aktiivinen, mutta se sisältää paljon mielenkiintoista materiaalia vuosien varrelta. Silti mitkään näistä kuvauksista tai tämänkään jutun kuvista eivät anna riittävää tuntumaa paikasta - se on nähtävä itse!  


Nousimme kesällä huipulle Satamakaaren ja Tryvikintien risteyksessä olevalta parkkipaikalta. Kävelimme huipulle silloin toista reittiä, joka tuntui tämänkertaista jyrkemmältä, mutta oli kokonaisuudessaan lyhyempi. Mustavuoren puolelta tuleva ulkoilureitti on melko loiva eikä vaadi kummempia ponnistuksia. 


Vuosaarenhuippu on täynnä pieniä luontoelämyksiä ja siksi erinomainen kohde lapsille. Maisemoitu reitti toimii talviasussaankin loistavasti. Eläimet ovat kotiutuneet alueelle hyvin ja huippu onkin oiva paikka jälkien metsästykseen ja tunnistamiseen. Kaiken lisäksi, upeasta kelistä huolimatta paikalla ei ollut ketään muuta. Vain kevättalven aurinko ja ihana rauha!



Tokihan huipulta näkyy myös Vuosaaren satama. Itse en ole niin innoissani tästä maisemasta - mieluummin katselisin merta tai metsää luonnontilaisena. Satamanäkymillä saanee kuitenkin houkuteltua myös muutaman vähemmän innokkaan aikuisen paikan päälle. Kun retkiseuruetta ei ollut mittatikuksi valokuviin, maiseman mittasuhteet eivät tule kovin hyvin esille. Huipulta löytyi pieni topakka lumiukko.




Satamanäkymien äärestä astelin alaspäin vievälle polulle, kohti Satamakaarta ja kotimatkaa. Vuosaaren korkea tornitalo, Cirrus, näkyy maamerkkinä epävarmoille suunnistajille. Näin kiertäen lenkki jäi hieman vajavaiseksi, mutta ensi kertaan <3




RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: Vuosaarenhuippu, maisemoitu täyttömäki ja luontokeidas 
Reitin pituus:  +2 km
Retken kesto: ~ 2 h
Vessa: ABC- huoltoasema (24 h, Rahtarinkatu 2)
Taukopaikka: istuinalusta mukaan, ei penkkejä
Lastenvaunukelpoinen: ei talvella, kesällä kyllä mutta jyrkähkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti