keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Nattours -hankkeen 10 upeaa luontokohdetta ja retkiopas aina taskussa


Olen viime aikoina mainostanut kovasti NATTOURS -hankkeen luontokohteita ja tähän on hyvä syy. Hankkeen yhteydessä rakennetut citynature.eu -sivut esittelevät valikoidut retkikohteet erinomaisessa paketissa. Kohde-esittelyihin kuuluvat mobiilikartta palveluineen sekä tietoa alueen luonnosta, lajeista sekä reittien kuljettavuudesta. Päiväretkeily lasten kanssa helpottuu kun tarpeelliset tiedot löytyvät yhdeltä sivustolta. Tätä postausta varten haastattelin NATTOURS -hankkeen projektikoordinaattori Annika Harliota Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista. Keräsin iloksenne kasaan myös koko joukon retkivinkkejä. 


Muista pakata retkireppuun eväät ja vesipullo

Mikä ihmeen NATTOURS?


EU-rahoitteisen NATTOURS -hankkeen yhteydessä on kohennettu valikoituja luontokohteita sekä Helsingissä että Tallinnassa. Annika Harlio kertoo, että ”NATTOURS -hankkeessa halutaan edistää paikallisten ihmisten virkistäytymismahdollisuuksia lähiluonnossa ja kannustaa opettajia viemään koululaisia luontoon oppimaan”. Vuonna 2016 alkanut projekti tulee päätökseen lokakuussa 2018. ”Nyt olemme jo päässeet nauttimaan hankkeen lopputuloksista, kun suurin osa rakennustöistä on tehty ja nettisivusto sekä mobiiliopas julkaistu. Loppuajan panostamme viestinnän kautta siihen, että kaupunkilaiset ja vierailijat löytäisivät nämä upeat kaupunkiluontokohteet niin netissä kuin luonnossakin.”, Harlio selvittää.

Retkirakenteiden parantaminen tuo iloa lapsiperheille ja opas mobiilikarttoineen varmuutta retkeilyyn! Paikannuksen ansiosta reitin varteen osuvien huoltopisteiden sijainti on aina selvillä.


Lammassaaren pitkospolku on esteetön seikkailu

 

Luonto-opas kännykässä


NATTOURS- hankkeen sydämenä toimii monikielinen www.citynature.eu– kaupunkiluonto-opas, jonka sisältämiä mobiilikarttoja on helppo hyödyntää retkillä. Citynature – sivuston kohteet Helsingissä ovat Vanhankaupungilahti, Kallahdenniemi, Uutela, Mustavuori, Keskuspuisto, Seurasaari, Lauttasaari, Pihlajasaari, Harakka ja Vallisaari. Kustakin kohteesta on valmiit reittiehdotukset karttoineen ja luontotietoineen. Useimmat kohteet toimivat oivallisina retkipaikkoina vuoden ympäri.

NATTOURS -hankkeen kohteet tuovat iloa ympärivuotiseen perheretkeilyyn

Mobiilikartta- ja paikannus: tarvitaanko metsässä aina suunnistustaitoja?

Testatessani mobiilisovellusta ensimmäistä kertaa, kännykän oletusselain ei saanut paikannusta toimimaan. Kysyessäni sopivista selaimista Harliolta hän kertoo, ”Mobiilikartan toimivuus on optimoitu tavallisimmille selaimille kuten Chrome, Firefox, IE, Edge ja Safari. Puhelimien omissa selaimissa saattaa olla asetuksia, jotka hankaloittavat erityisesti paikannuksen käyttöä.” 

Vinkki vitosena kehoittaisin kokeilemaan paikannusta jo kotona. Monet kohteet ovat toki helppoja muutenkin, mutta esimerkiksi Mustavuoressa ei ole lainkaan perinteisiä opasteita maastossa. Mobiilipaikannuksen ansiosta tässäkin kohteessa pärjää ilman hiottuja suunnistustaitoja. 


Väriä vaihtava imikkä Mustavuorella. Citynature -sivut tarjoavat apua myös lajitunnistukseen

Konkreettiset toimet luontokohteissa edistävät perheretkeilyä

Kysyessäni Harliolta tarkemmin kunnostustoimista hän vastaa, ”Näkyvimmät työt on tehty Helsingissä Vanhankaupunginlahdella, jossa noin kilometrin mittainen pitkospolku Pornaistenniemestä Lammassaareen on uusittu esteettömäksi. Polun varrella ruovikossa on kaksi korotettua levähdyspaikkaa sekä Lammassaaressa uusi esteetön lintujenkatselulava. Olemme tuoneet alueelle myös uusia opastauluja. Harakan saaressa tehdään pienempiä kunnostustöitä kesällä 2018.” 

Pääsin itsekin osallistumaan Lammassaaren lintulavan avajaisiin. Käydessäni paikalla aiemmin syksyllä en osannut arvata miten näyttävä mutta maisemaan sulautuva lavasta tulee. Avajaisretken jälkeen olen mainostanut Pornaistenniemen ja Lammassaaren aluetta yhtenä Helsingin parhaista esteettömistä ja vaunuystävällisimmistä retkipaikoista. 

NATTOURS-hanke näkyy myös Tallinnassa. Harlio kertoo, että ”Tallinnassa on rakennettu esteetöntä pitkospolkua Paljassaareen ja Kadriorgin puistoon. Rocca al Maressa, rannan tuntumassa, on uusi lintutorni." Seuraavaa Tallinnan reissua suunnitellessa kannattaakin tutustua myös Tallinnan kohteisiin. Kurkkaa Retkipaikan juttu kohteista.


Levähdys varjossa. Projektikoordinaattori Annika Harlio saa henkäistä Lammassaaren lintulavan avajaisissa.


Rattain retkelle tai kahden luontotreffeille


Annika Harlion retkisuositukset NATTOURS -kohteisiin.

Lastenrattaiden kanssa

Annika: ”Vanhankaupunginlahden uusittu esteetön reitti Lammassaareen on kuljettavissa lastenrattailla joka säällä. Jopa talvella reitti tallaantuu nopeasti kevyemmillä rattailla kuljettavaksi. Metsäistä tunnelmaa lähtisin kokemaan lastenrattaiden kanssa Keskuspuistoon.”

Rattaattoman perheen päiväretkeen

Annika: ”Kävelyikäisten lasten kanssa menisin kokeilemaan Seurasaaren mobiilireittiä. Reittipisteissä on hauskoja loruja lapsille (ja lapsenmielisille) ja ehdotuksia pieniin luontoleikkihetkiin.”

Luontotreffeille

Annika: ”Luontotreffipaikaksi valitsisin Uutelassa sijaitsevan Skatanniemen kärjen. Eväskori olisi tälle ihan ehdoton, jotta rauhallinen piknik niemennokan kallioilla olisi täydellinen. Ajankohtana romanttisin olisi auringonlaskun aika.”

Omaan rentoutumishetkeen

Annika: ”Omalle rentoutumistuokiolle piiloutuisin Mustavuoren monipuoliseen metsäalueeseen. Alueella ei ole merkittyjä reittejä, siksi siellä on yleensä aika rauhallista. Nyt oppaana toimii tarvittaessa citynature.eu –sivustomme.”


Uusi Luonnon syli -luontopolku Pornaistenniemellä

Tämä haastattelu tulee osaksi Luontotoimijat -kokonaisuutta, johon kirjoitan luonnon parissa työskentelevistä henkilöistä ja heidän työnsä hedelmistä.

 Annika Harlio
 NATTOURS, projektikoordinaattori
  • Annika pitää rauhallisista metsäalueista ja käy usein Sipoonkorven vähemmän tunnetuilla alueilla. 
  • Lähiluontokohteista Annikan suosikkeja ovat Keskuspuisto ja Kallahdenniemi.
  • Omatoimiretkeilijöitä Annika kehoittaa tutustumaan viikonloppuisin aukiolevaan Uutelan kotaan.

    Pikaopas NATTOURS- kohteisiin: vinkit ja linkit



    Vallisaari

    • Entisen sotilassaareen rakennukset ja lumoava luonto tarjoavat mieleenpainuvan retkipäivän
    • Kuljettavissa rattain, muutamia jyrkempiä mäkiä
    • Picnic / kahvilapalveluita
    • Lauttamatka 20-40 min, riippuen yhteydestä
    • HUOMAA: JT-Linesin edullisella saarihyppelylipulla tutustut useampaan saareen
    • Citynature.eu: Vallisaari
    • Luontohetkiblogi: retkellä Vallisaaressa


    Harakan saari

    • Ulkosaariston tunnelmia ja monipuolista puuhaa Kaivopuiston kupeessa
    • Rattailla voi liikkua osassa saarta, vaunut nostetaan lautalle, ei esteetön
    • Picnic / itsepalveluna kahvia ja teetä
    • Lauttamatka: 5 min
    • HUOMAA: myös taidetta ja tapahtumia sekä ilmaisia opastettuja retkiä
    • Citynature.eu: Harakka 
    • Luontohetkiblogi: retkellä Harakassa 



    Vanhankaupunginlahti

    • Luontopolku, lintujen katselupaikat, pitkospuut sekä pitkospolku ja niiden päässä odottavat saaret tarjoavat seikkailuhetkiä kaikenikäisille.
    • Pornaistenniemen Luonnon syli -luontopolku ja Lammassaaren pitkospolku sekä lintulava ovat esteettömiä
    • Picnic (uusi picnic-alue pöytäryhmineen luontopolun varrella)
    • HUOMAA: Perinteiset pitkospuut vievät Lammassaaresta Kuusiluodolle, jossa on kesätöissä kolme lammasta, uimapaikka ja tunnelmallisia metsäpolkuja
    • Citynature.eu: Vanhankaupunginlahti 
    • Luontohetkiblogi: retkellä Vanhankaupunginlahdella

      Uutela on paitsi kalliorantoja myös vaunuystävällisiä merenrantapolkuja

         Uutela

      • Polkuja meren äärellä ja metsässä, kallioita, keittokatoksia, kota ja luontopolku
      • Uutelan lenkki kuljettavissa rattain. Särkkäniemessä hankalampaa maastoa. Luontopolku kulkee osittain kapeammalla metsäpolulla.
      • Picnic: Uutelan keittokatokset (omat puut) ja viikonloppuisin Uutelan kodan valmiit tulet 
      • HUOMAA: lähellä myös Aurinkolahden upea uimaranta ja Kahvila Kampelan maistuva lohikeittolounas pannarilla (hyvä lounas myös Villa Solvikissa)
      • Citynature.euUutela
      • Luontohetkiblogiretkellä Uutelassa (päivittyy)
      -         
      Mustavuoren rotko on elämys

      Mustavuori        

      • Kaunista metsää ja linnoitusrauniot luolineen sekä huikea rotko. 
      • Tykkitie kuljettavissa rattain, metsäpolku lehdossa ei. Mustavuoren ulkoilualueen reitit vaunuystävällisiä.
      • Picnic -kohde, ei palveluita.
      • HUOMAA: lähellä myös erikoinen ja hieno maisemakohde Vuosaarenhuippu
      • Citynature.euMustavuori
      • Luontohetkiblogiretkellä Mustavuoressa
      • Mustavuoren esite (pdf), johon rotko merkitty "maastovalloitus"




        Seurasaari

        • Perinteikäs koko perheen retkikohde, jossa monipuolista luontoa sekä ulkomuseo.
        • Osittain esteetön, isoimmat väylät kuljettavissa rattain myös talvisin
        • Picnic (myös tulipaikka) + kahvilapalvelut
        • HUOMAA: Kurkista myös Pukkisaareen, jonne vie polku ennen Seurasaaren sillalle siirtymistä (ei esteetön)
        • Citynature.euSeurasaari
        • Luontohetkiblogiretkellä Seurasaaressa

          Kallahdenniemi

          • Tunnelmallisen uimarannan kupeesta lähtevä Kuningattarenniemen polku, vie merellisiin luontohetkiin. Polku sopii pienimmillekin itse käveltäväksi. 
          • Rattailla voi liikkua melko hyvin. Julkinen liikenne ei tuo perille asti. 
          • Picnic / grillausmahdollisuus (omat puut tai hiilet)
          • HUOMAA: Uusi luontopolku tulossa 2018-2019 aikana. Luontohetkiblogi suosittelee myös Villa Ullas kahvilan korvapuusteja
          • Citynature.euKallahdenniemi
          • Kallahdenniemen esite (pdf)

            Pihlajasaari

            • Perinteinen kesäretkikohde, jonka leirintäalueella voit yöpyä telttaillen. Rannat kutsuvat pulahtamaan ja polku johdattelee kauniin saaren ympäri. Suosittu virkistyssaari.
            • Lauttamatka: 10 min
            • Picnic / grillikatos / ravintola Pihlajasaari
            • Citynature.eu: Pihlajasaari
            • Pihlajasaaren esite (pdf)


            Keskuspuisto

            • Keskuspuisto tarjoaa monta hienoa kohdetta ja reittiä. Karista kaupungin tomut ja fillaroi metsäisesti retkitunnelmiin, kuten Helsingin ja Vantaan rajalla sijaitsevalle Pitkäkoskelle.
            • Picnic / kahviloita 
            • Rattailla liikkuminen onnistuu hyvin leveitä reittejä pitkin
            • Citynature.euKeskuspuisto
            • Luontohetkiblogi: retkellä Pitkäkoskella


              Lauttasaari

              • Metrolla kallioille, mökkitunnelmiin sekä upealle rantareitille.
              • Picnic / kahviloita
              • Luontohetkiblogi testasi kohteen mobiilireitin "Lauttasaaren kävelyn". Reitti ei sovellu kokonaan rattaille (esim. Länsiulapanniemen alue), mutta mobiilisovelluksen avulla voi paikantaa itsensä näppärästi oikopoluillekin.
              • HUOMAA: Monta mukavaa uimarantaa, kuten viihtyisä Lauttasaaren uimaranta kahviloineen. Rantareitillä kuluu aikaa, joten tutki aluetta lasten kanssa vaikka useammalla retkellä.
              • Citynature.euLauttasaari
              • Luontohetkiblogi: retkellä Lauttasaaressa


              Mielestäni luontoretkikohteiden keräily on parasta aineetonta keräilyä! Ottaisitko retkihaasteeksi vierailla kaikissa NATTOURS -kohteissa? Runsaan lähiretkeilyn myötä olen ihastunut Helsinkiin aivan uudella tavalla! Tervetuloa seuraamaan retkivinkkejä, luontotapahtumalinkkejä ja muuta mukavaa myös Facebookiin ja Instagramiin



              Mira / Luontohetkibogi



              Ei kommentteja:

              Lähetä kommentti