sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Koko Suomi leipoo -voittajan herkullisempi mutta helppo retkikaakao ja retkipopcornit


Retkieväät ovat tärkeä osa retkeä. "Mitä meillä on evääksi?", on tuttu kysymys meidänkin perheessä. Huolimatta aktiivisesta retkeilystä ja inspiraation jakamisesta, meillä on usein aika tylsät eväät. Tärkeintä on päästä ulos ja joskus se voi viedä yllättävän paljon resursseja pikkulapsiperheessä! Onneksi on ystäviä jotka hallitsevat tämän homman paremmin - ystäviä joiden kanssa retkeillessä saattaa suuhun eksyä jotakin tavallista herkullisempaa!

Ystäväni Jaana Koivuranta-Härkönen osallistui Koko Suomi leipoo -kilpailuun viime vuonna ja sai meidät jännittämään TV:n äärelle. Jaana voitti kilpailun ja pyörittää nyt Hyvinkäällä tilausleipomoa nimeltään Jaanan kakkuherkut. Ystäväni ansiosta tyttäreni ristiäiskakussa seikkaili metsäneläimiä ja toissavuoden avaruuskakussa koreili jollain mystisellä tavalla sokerista kasvatettuja geodikiviä. 

Retkiherkuttelu ei kuitenkaan ole tähtitiedettä tai yhtään vaikeaa! 
Joulukalenterin luukku kolmekin sen kertoo: kaakao on oiva lämmike! Ohessa Jaanan resepti mainioon lämmikekaakaoon. Jäähtymistä odotellessa ehtii valmistaa kylkeen maistuvat popcornit.


Retkeilijän herkkukaakao 

  • 4 rkl kaakaota (esim. Fazer)
  • 4 rkl tomusokeria
  • 6 rkl maitojauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 0,5 tl kanelia
  • 0,5 tl suolaa


Kotona: Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pakkaa jauhe tiiviiseen purkkiin tai pussiin. 
Retkellä: Lämmitä vesi retkikeittimellä tai tulilla sopivassa kattilassa tai kahvipannussa. Mittaa jauhe kuumaan veteen, n. 1 tl jauhetta / 1 dl vettä. Lisää makeutta saat vaikka vaahtokarkeilla tai pudottamalla pari palaa pätkistä kuuman kaakaon joukkoon. Maistuu taivaalliselta retkipoppareiden kera 😋 
Helpota: Tee kaakao valmiiksi termariin! Lisää vaahtokarkit / pätkispalat mukiin vasta herkkuhetken koittaessa jos kaakao on vielä kunnolla kuumaa.


Retkipopparit retkikeittimellä

Lorauta kattilan pohjalle öljyä niin, että pohja peittyy. Ripottele popcorn maissinjyviä kattilaan niin, että pohja peittyy "väljästi". Laita keittimen kanneksi esimerkiksi paistinpannu tai suurempi kattila. Anna poppareiden poksahdella pienellä liekillä. Samalla kun popparit poksuvat niin kaakaon vaahtokarkit ehtivät sulaa ja kaakao jäähtyä lasten suuhun sopivaksi.

Kun poppareiden poksahtelu hidastuu, niin sammuta liekki keittimestä. Nosta "kansi" ja lisää hiukan suolaa. Laita kansi takaisin ja ravistele kattilaa. HUOM!!! Kattila on TODELLA KUUMA!!! Käytä tässä esim. paksuja rukkasia! (Jotka eivät sula 😆) Voit kääntää kattilan kansineen ylösalaisin niin sinun ei tarvitse pitää kiinni kattilasta kun ravistelet. Jos olet onnellisesti lumen äärellä niin pohjan voi kätevästi jäähdyttää lumessa 👌



Makoisia talviretkiä,

Mira & kakkumestari Jaana


Psst 1. Jaanan kakuilla pääset herkuttelemaan keskiviikkoisin Teesalonki Sylviassa Hyvinkäällä. 
Psst 2.  12.12.2018 klo 14 - 18:30 Jouluinen kakkubuffa teen kera (katso tapahtumasivu

KUVAT: Jaana Koivuranta-Härkönen 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti