tiistai 15. toukokuuta 2018

Mökkielämää keskellä kaupunkia: kurkista Kivinokan kesään



Kivinokka on yhdistelmä kaunista kaupunkiluontoa ja rentoa mökkitunnelmaa. Alueella on niin siirtolapuutarhamökkejä kuin kesämajojakin, mutta keskeisestä sijainnistaan huolimatta paikka saattaa olla monelle vielä tuntematon lähiluontokohde. Kiireetön päiväretki, picnic-reissu tai vaikka iltapäivän pyörälenkki - kesäkeidas tarjoaa mukavat puitteet monenlaisiin retkihetkiin. Kun paikalle pääsee vieläpä kävellen Herttoniemen metroasemalta ja liikkuminen rattaillakin onnistuu, on vaikea keksiä syytä olla kurkistamatta Kivinokan kesään.



Kävin tyttäreni kanssa Kivinokan lintulavalla talvella (reissutunnelmat täällä) ja jo silloin mietin että Kivinokka olisi hauska retkikohde myös päiväkodeille ja alakouluille. Tällä kevätretkellä  tuo fiilis vahvistui entisestään. Metrolla pääsee kätevästi monipuolisen luontokokemuksen äärelle. Vai miltä kuulostaa yhdistelmä tunnelmallisia metsäpolkuja, kalliorantoja, uimapaikkoja ja esteetön luontopolku lintulavalle? Mainitsinko jo että alueella toimii myös Maijan kesäkahvila, jonka vakiovieraat sanovat bää?




Lapsiystävällisten luontoretkikohteiden esittely ja lähiluontokohteisiin tutustuminen tempaa todella mukaansa. Näissä tunnelmissa tutustuin myös Metsäemo -blogin Nooraan, jonka kanssa fiilistelimme Kivinokan kevättä. 


Iltapäivän tapaamiselle riennettiin kuinkas muuten kuin Herttoniemen metroaseman kautta. (Täydentäviä tietoja saapumiseen talviretken postauksessa.) Konkarina suuntasin, tällä kertaa harhailematta, suoraa metsäpolulle. Metsäpolku ei sovi rattaille, mutta luontopolulle ja lintulavalle pääsee saaren keskeltä myös vaunuillen. Kivinokan viitteellisen kartan ja ajankohtaista infoa löydät Kivinokkalaiset ry:n sivuilta (suora karttalinkki tässä). Näin keväällä lintulavalle on helppo suunnistaa rantaviivaa seuraillen. Vanhankaupunginlahden lintuvedet ovat varsin komeat ja ilman kiikareitakin saattoi katsella ainakin joutsenia, hanhia ja helposti tunnistettavia nokikanoja. 



Tästä alkaa lintulavalle johtava luontopolku 

Lintulavalta jatkoimme metsäpolkua eteenpäin kunnes tulimme pienelle tielle. Jos suunta mietityttää Google mapsin voi ottaa avuksi. Näillä tietämillä huomasimme sammaleella pienen kallon, sitten toisen.. ja kas joku oli tyhjentänyt imurin pölypussin luontoon.. eikun? "Pölykasat" luunkappaleilla olivat tietenkin pöllön oksennuspalloja, ravinnon sulamattomia osia. Oksennuspalloja voi löytyä varsinkin vakio-oleskelupaikkojen luota, joten oksistoon kannattaa tähyillä. Talvella lintulavalla jututtamani bongarit kertoivat alueella majailleen myös huuhkajan.

Myyrän kallo?

Fasaani toivotti meidät tervetulleeksi asutuksen pariin ja uimarannalla käyskennellyt peloton bikiniasuinen muistutteli kevään nopeasta etenemisestä. Arki-iltana aurinkoisella Kivinokalla oli rauhallista - lomasesonki oli selvästi vasta edessä. Alueella oltiin järjestämässä kevättalkoita ja  Facebook - ryhmässä tiedoteltiin vessojen remonteista. Alueelta löytyy ulkovessoja sekä vesipisteitä. Bikiniasuisen innostamana myös varpaani heittivät talviturkin - alku sekin. Vesi rannassa oli ihanan lämmintä. Uimarannalla oli hauska kota josta pilkotti lasten leluja. Pöytiä ja penkkejä löytyi myös, sopivasti vaikka eväshetkeen.





Vaikka kaupungin silhuetti näkyy merenrannassa istuskellessa ja tunnelma saattaa olla mökkeilykauden käynnistyttyä vilkas, kannattaa Kivinokkaan ehdottomasti tutustua. Blogin kirjoittelun suuria iloja on ollut Helsingin monipuolisiin luontokohteisiin tutustuminen. Kaupunkiluontokin tarjoaa paljon nähtävää ja osa kohteista saattaa sijaita ihan kulman takana, helposti saavutettavissa. Helsingin luontokohteita esitellään yksissä kansissa Jussi Helimäen toimittamassa "Lumoava Helsinki, 200 luontoelämystä"-kirjassa. Kirjaa saa kirjastoista tai esimerkiksi postikuluttomasti Adlibrikseltä. Itse sain kirjan Helsingin kaupungilta ja opuksesta on varmasti paljon iloa retkihetkiä tuumiessa.




Mikäli mahdollista valoisat kesäillat kannattaa valjastaa ulkoiluun. Iltapalan voi syödä ulkona tai ihan vaikka omalla parvekkeella ja omia akkujaan voi ladata illan lähiluontohetkillä. Jälkimmäinen toimii huomattavasti paremmin kuin viivyttely roskien vientimatkalla. Kokeilepa myös järjestää jokin tulossa olevista työtapaamisista ulos! 

Jutun kuvat on julkaistu Metsäemo - blogin Nooran luvalla! Toivotamme kaikille pienille ja isoille luontoetsiville mukaansatempaavia luontoretkiä ja -hetkiä!


-Mira


RETKIKOHDE LYHYESTI

Kuvaus: kesämajoja, uimaranta, metsäpolkuja ja esteetön luontopolku lintulavoineen
Reitin pituus:  ~ 3 km (Herttoniemi M - Kivinokan kierros - Herttoniemi M)
Retken kesto: 2 h
Vessa: alueella puuceet (opm = oma paperi mukaan)
Taukopaikka: penkkejä luontopolun varressa ja lintulavalla, kesäkahvila, uimaranta
Lastenvaunukelpoinen: pääreitit ja luontopolku lintulavalle (juurakkoinen metsäpolku ei)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti